perjantai 1. toukokuuta 2015

Pinkit reaverset syntymäpäiväsankarille

"Ihanat, minä voisin haluta tuollaiset pinkit!" 

Lause, joka pääsi hyvän ystäväni suusta, kun näki kuvan edellisistä reaverseista. Sattuipa sopivasti, että hänelle synttärilahjaksi tarkoitetut huopatossut huopuivat ihan vääränkokoiseksi, enkä innostunut yrittämään enää kolmatta kertaa. Näillä koko sattuu todennäköisemmin kohdalleen, mutta täytyy sanoa, ettei vielä toisetkaan tossut mitkään täydelliset ole.


Tällä kertaa tein varteen kolme lisäkierrosta, sillä mielestäni tähtimerkki ei edelliskerralla mahtunut niin hyvin varteen kuin olisin halunnut. Pohjan tein taas kokoa pienemmäksi kuin ohje käsi, mutta.. Noh. Ehkä siitä tuli edelleen ei-ihan-oikeankokoinen tai sitten kiinnittäminen ei mennyt niin hohdokkaasti, kuin toivoisin lopulta osaavani sen tehdä. Tällä kertaa muistin tehdä pohjan harmaalla jopa valkean sijaan!


Lisäksi neuloin sukat kolmosen puikoilla ja seiskaveikasta, mutta kyllä tuo puolen millin kokoero tikuttaessa tuntui ja nyt seuraavat teen 3,5 puikoilla jälleen, mutta sukat vähemmällä silmukkamäärällä. Myös pohjat virkkasin kolmosen koukulla. Nauhat tein taas ketjusilmukkaketjuna.






Synttärisankari tuntui silti tykkävän, ja sehän on tärkeintä :) ja kuten jo lipsautin, nämä eivät jääneetkään viimeiseksi..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!