perjantai 26. joulukuuta 2014

Joululahjoista paljastunutta pikkuväelle

Pikkuväelle ehdin jonkin verran tekemään paketteja itse, mutta en läheskään niin paljon, mitä olin suunnitellut. Pari pakettia odottaakin valmistumista, mutta onneksi heillä on syntymäpäivät heti alkuvuodesta, jospa siihen mennessä ompelukone ehtisi laulaa hieman reippaammin.

Kummipojalle lähti joulun alla olleille synttäreille kaksi paitaa, jotka ovat minustakin aika ihanat. Pikkumies kaks vee on kova kaivurifani, joten tämä oranssi kaivurikangas oli kuin tehty hänelle. Samasta kankaasta teinkin paidan pyynnöstä myös toiselle pikkumiehelle - siinä myös hihat samaa kuosia - mutta kyseinen paita taisi jäädä kuvaamatta. Toiseksi kummipojan pakettiin lähti ihana autokuosinen paita. Kummipojan äitit tykkää raidasta, joten sitä löytyy sitten hihoista :) Kaavat paitoihin ovat alkujaan Ottobresta, mutta jo aikoja sitten piirretyt, joten numeroa en osaa sanoa.





Anoppi pyysi tekemään tutulle pikkuneidille pitkän hupparin, joka valmistui jemmoista löytyneestä lilasta, ohuesta collegesta. Myös helman resori on jemmakätköistä. Huppariin käytin perushupparin kaavaa koossa 134 cm, mutta pidensin helmaa ja sovelsin muutenkin, taskun esimerkiksi piirsin itse vapaalla kädellä.





Anoppi pyysi myös sukulaispojan pakettiin parit collegepöksyt, jotka myös valmistui jemmasta löytyineistä collegepaloista ja resoreista. Housujen vyötäröllä on paksu kuminauha ja peitetikkaus. Näihinkin kaava on lähtöjään Ottobrestä, mutta numero ajan myötä unohtunut. Resoreihin laitoin reilusti pituutta, jotta olisivat pitkäikäiset.







tiistai 23. joulukuuta 2014

Kolmen sukupolven lahjasukat - ajoissa sittenkin!


Ennen kuin vuorokausi ehtii kääntyä aaton puolelle, ovat viimeisetkin lahjasukat saaneet kääröt ympärilleen. Viimeiset lahjasukat valmistuivat kolmen eri sukupolven edustajille: miehen mummolle oranssisävyiset Polkat, isälleni Viidakkolangan maastokuvioiset ja veljelleni vihreää Polkkaa, kaikki siis jälleen kerran Novitan Seitsemän veljestä langasta neulottuja. Mummon sukkien vartta koristaa Twist or not, kun taas miehet saavat jalkojaan lämmittämään perussukat. Mietin kyllä Twist or notia myös veljelleni, mutta pelasin varman päälle ja tein miehisen tavalliset.







Nyt kun vuoden sukat alkaa olla paketissa, on aika siirtyä muihin suunnitelmiin: huovutettuja tossuja, tuubihuivi itselle, villapaitoja, neuletakkeja.. Joululahjaneuleita ja -ompeleita tulen esittelemään lähipäivän postauksissa, niitä kun en ole ainakaan uskaltanut laittaa siltä varalta, että asianomaiset tänne eksyisivät :)

torstai 18. joulukuuta 2014

Jäähyväisiksi virkattu pöllö ja karkkipurkit


Huomenna on viimeinen työpäiväni taas hetkeen. Jään siis vapaalle nykyisestä paikastani ainakin syksyyn asti ja niinpä päätin muistaa työryhmääni ja muitakin kollegoita pienin muistamisin. Tiimiläisille annan isoista pilttipurkeista askarrellut purnukat sisältäen jouluisia suklaita. Kannen päälle on aseteltu puuvillakangas, jonka reuna on huoliteltu (vähemmän kauniisti) saumurilla. En ymmärrä, kuinka koneeni säädöt olivat menneet nollille (pölyjä pyyhkiessä?), enkä nyt saa saumuria millään tekemään siistiä :( Vielä olisi kuitenkin muutama jouluommelkin tekemättä! Silkkinauha pelastakoon tämän kauhistuksen.

Koko porukka tulee huomenna löytämään kahvipöydästä pöllön (ja suklaata!), jonka virkkasin ihan oman pään mukaan. Ensin ajattelin ommella pöllön, mutta pikkuneiti ei ollut tänään ollenkaan yhteistyökykyisellä fiiliksellä, joten jätin suosiolla iltavirkkaukset neidin nukkumaanmenon jälkeiseen aikaan. Joululahjaneulonnat jäivät kyllä nyt rästiin. 

Pöllön kaulassa on pylväitä, jotta saatoin pujottaa nauhan ja kirjoittaa tähän kangastussilla kiitokseni. Toivottavasti tykkäävät :)





torstai 11. joulukuuta 2014

Pitsisukkia pikkuneideille ja jarruaineen testausta

Ostin jo vuosi sitten jarruainetta villasukkiin, mutta en ole saanut sitä käytetyksi. Syy siihen on oikeastaan se, että meillä villasukkia on lähinnä käytetty vain ulkokengässä lämmikkeenä ja tuolloinhan jarruja ei suositella. Nyt kuitenkin viikonloppuna on edessä juhlat ja pitäähän talvisissa juhlissa olla pitsiset sukat. Pikkuneidin vauhtia rajoittamaan lisäsin jarrua sukkiin. 

Jarruaine "Sock Stop" on tilattu jostain, en muista enää mistä. Aine laitetaan villasukkiin, annetaan kuivaa 10-12 tuntia, jonka jälkeen toimepide toistetaan. Itse en odotellut noin kauaa ennen lisäystä, enkä lisännyt koko kerrosta, vaan paikkailin kuviota. Aika toimivaa näytti jarru olevan, sillä neiti yritti luistella villasukissa, mutta kovin tökkivää oli meno.



Pikkuneidin lilat sukat on tehty valepalmikolla, 40 silmukkaa, jalkapöydällä kaksi vähemmän. Sukan koko on noin 22.



Toiset sukat löysin sukkajemmastani, joten en osaa sanoa niiden mallia. Päättely ja pukinkonttiin eräälle pikkuneidille. 






perjantai 5. joulukuuta 2014

Hepaasi eli hevosen ja aasin sekoitus, ehkä vähän koiraakin

Neiti 1 v 9 kk on nykyisin hirmuinen heppafani. Oltuamme kaverin kaksivuotissynttäreillä ja päästyään siellä heppa-ajalulle, villitys oli viimeistelty. Olen jo tovin etsinyt hevosen kaavaa, mutta kaikki ovat joko kovin pieniä tai niin pieniä ja hevosmaisia, että minä, joka taas en hevosista mitään ymmärrä, en niitä osaisi koota. Muutenkin pikkuneidin hepaksi halusin leikittävän hepan. Löysin Ottobren sivuilta googlen kautta haeskellen 15 cm korkean aasin kaavan, jota lähdin suurentamaan. Kuten jo sanoin, en juuri hevosten päälle ymmärrä, eikä liene ihme, että neiti viimeiseen asti väitti tuotoksen olevan koira. Keskustelu meni näiin:

Minä: "Katso *****, äiti teki sinulle hepan!"
Neiti: "Hauhau!"
Minä: "Ei kun heppa, ihhahhaa."
Neiti: "Ihhah-hauhau."


Nyt tarpeeksi jankutettuani on se pääasiassa kuulemma heppa. Täytyy tunnustaa, ettei se ihan niin heppamainen ole, kuin olisin halunnut, joten jatkan vielä sopivan kaavan etsintää. Hepolla on nyt korkeutta puolisen metriä. Kangasta en oikein tunnista, se on fleecemäinen toiseltapuolen, muttei sisäpuolelta, eikä se jousta. Korvien sisäosat ovat fleeceä. Kankaat ovat jämiä ja kaappiin lojumaan jääneitä, onneksi saivat viimein muodon. Harja on Seiskaveikan jämäkeriä tuhoten pistelty ja solmittu. Silminä napit. Jalat ompelin käsin pistoilla kiinni, kun olivat irralliset ja laitoin vielä napit jalkoihin ja näistä kaksinkertaisella villalangalla pistot vartaloon. Viikon ovat nyt ainakin paikallaan kestäneet ;)







Ih-hah-haa!

tiistai 2. joulukuuta 2014

Pari villasukkia


Miehen mummo pyysi sukkia jalkojansa lämmittämään. Tein mummon pyynnöstä sukkia kaksi paria, sillä toinen pari lähtee miehen veljen jalkoja lämmittämään. Sain itse päättää sukkalangan ja päädyinkin lankakätköistä Novitan Seitsemän veljeksen Nostalgialankaan vihreänsävyisenä. Sukat ovat perussukat kaksi oikein, kaksi nurin -joustinvarrella. Pituutta on pyynnöstä tarpeeksi, kuten leveyttäkin. 

Punainen pari on tehty kiitokseksi eräälle henkilölle, jonka ansiosta kohta työhuoneessani on uusi kaappi ja toivottavasti vihdoin ja viimein pysyvä siisteys. Toiveajattelua, jokainen joka ehtii työhuoneessa vain pyörähtää ja hoitaa itse ompelutyön tietää, ettei aikaa huoneen siistinä pitämiseen jää ;) okei, ehkä jollekin jää, mutta minä olen siinä huono.

Punaisissa sukissa lankana on myös Seitsemän veljestä ja sävyn punainen muutaman vuoden takaa, kuviointi on piirakkasukkaa. Tykkään kuviosta paljon ja viime vuonna teinkin sitä ihan urakalla. Sen takia tämä kuvio ei valepalmikkoa ohita sittenkään, mutta kiva ja joutuisa se on - aina kun on tehtävä vielä yksi kuviokerta.







maanantai 1. joulukuuta 2014

Valepalmikkosukkia

Voi ihanuutta! Se tunne, kun löytää uuden mallin villasukkiin ja tykästyy siihen täysin, koska se näyttää todella hyvältä ja on helppoa ja sujuvaa tehdä. Juuri tällainen malli on myös valepalmikko. Löysin valepalmikkosukkiin helpon ohjeen Lumioosin blogista ja sovelsin sitä vain hieman, sillä ohje oli 22 koon jalkaan. Tein ensin parit sukat 45 silmukalla (silmukkamäärä on oltava viidellä jaollinen), sillä käsialani on ennemminkin löysä kuin tiukka. Tein sitten vielä yhdet 50 silmukalla, sillä löysin jostain ohjeen, että näin kuuluisi aikuisen sukat tehdä. 45 silmukkaa oli kuitenkin mielestäni parempi ja kavensin jalkaterään silmukkamäärän joka tapauksessa 44 silmukkaan. Puikkokokona minulla oli 3,5 ja lankana Seitsemän veljestä.



Tein ensin lilat valepalmikkosukat, joiden sävy on Seiska veikan uusimpia. Tein palmikkokuviota jalkapöydälle kokomatkalle ja tästä syystä tein kärkeen kavennukset niin, että ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa kavennettiin ja toisen ja neljännen puikon ensimmäiset. Seuraavaksi tein lankakätköistä löytyneestä vihreästä, mutta tähän en tehnyt kuviota teräpöydälle. Tykästyin kuitenkin kokomatkakuvioon, joten tein sen pinkkeihin, joihin tein varteen 50 silmukkaa. Ainakin vihreät ja pinkit lähtevät pukinkonttiin. Saa nähdä, lähtevätkö lilatkin, sillä rakastuin niihin vähän liikaa...







Mallia suosittelen lämpimästi kaikille! Tällähän tulisi aika kiva neuletakkikin muuten! Ja lapaset ja ja ja...