perjantai 30. joulukuuta 2022

Pinkit puumat


Yksi pukinkonttiin käärityistä paketeista piti sisällään pinkit Puuma-sukat. Näiden ohje löytyy Novitan ja Fazerin yhteistyölehdestä. Nämä nähdessäni niiden saaja oli välittömästi selvä.


Lankana sukissa on Novitan Seitsemän veljestä. Vaikka kuvio vaati jatkuvan seuraamisen, oli sen neulominen mukavaa, sillä langanjuoksut olivat pääasiassa maltilliset. Jalkapöydän neuloin yksivärisesti mustalla.


Toivottavasti sukat lämmittävät saajaansa.




torstai 29. joulukuuta 2022

Harry Potter -paidat triolle


Myrtikiltä ostettu Harry Potter -teemainen trikoo ehti pyöriä tovin jos toisenkin ennen kuin ehdin sen ommella triolle aiotuiksi paidoiksi. Kaikki saivat samanlaiset trikoopaidat, joiden pääntie on kantattu käsin samalla trikoolla ja tikattu peitetikkikoneella.


Hihansuissa on samankankaiset hihansuuresorit, jotta paidat nyt menisivät vähän pidemmän tovin. 


Tämä trikoo on ihanan pehmeää, jopa tarkka juniori otti paidan ahkeraan käyttöön.


Viimeisestä tilkusta ompelin kuopukselle suoran pannan, sillä syksyllä kypärän alla moiselle olisi ollut tarvetta.

tiistai 27. joulukuuta 2022

Unikko-villasukat


Eräästä pehmeästä paketista löytyi tänäkin vuonna mustavalkeat Unikko-villasukat. Nämä sukat sujui jo viimevuotisia sutjakammin, vaikka edelleen näihin saa tovin jos toisenkin käytettyä.


Lankana sukissa on Novitan Seitsemän veljestä. Sukissa on käytössä tikapuutekniikka, joka on kyllä aivan ehdoton.


Toivottavasti yllätys oli mieluinen.

Pehmeitä paketteja


Kummipoika sai joululahjaksi Pokemon-teemaisen trikoopaidan. Kangas on Uniikeilta. Paidan pääntie on kantattu resorilla, hihoissa on samantrikoiset hiharesorit.


Kummipojille valmistui myös Pokemon-bokserit toisen poketrikoon tilkusta. Toisiin piti yhdistellä yksiväristä lisäksi.


Miehen kummityttö sai setin, jossa on värikkäät raitalegginsit ja pöllökuosinen trikoopaita. Tämän paidan pääntien kanttasin trikollla ja hihansuissa on myös trikooresorit.


Samasta pöllötrikoosta tein myös eräälle 8-vuotiaalle syntymäpäivälahjaksi paidan. Tämänkin pääntie on kantattu käsin trikoolla, mutta hihansuissa on resorit.



sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Joululahjaksi muumisukat


On aika alkaa purkamaan kattavaa määrää joululahjaksi valmistuneiden kuvia. Pakko aloittaa yhdestä omasta suosikkilahjastani eli näistä rakkaalle ystävälle valmistuneista Muumi-sukista.


Sukkien kaavio löytyy yhdestä Novitan Muumi-teemaisesta erityisnumerosta. Aloitin neulomaan sukkia vajaiden kerien -laatikon antimin ja toteamaan, että arvioin sinisen määrän huonosti. Onneksi lähipiiristä löytyi muitakin vanhoja lankoja jemmanneita ja sukka sai parin.


Sukat on tehty Novitan Seitsemästä veljeksestä. Vasta nilkassa huomasin, ettei suosituslanka Muumitalo vastaakaan ko. lankaa, joten sovelsin jalkapöydän osan sopivaksi.


Kuvioneuleet tein muutoin langankierroin, paitsi mammaan on käytetty tikapuutekniikkaa. Punaiset raidat ja mustat viirut on silmukoitu jälkikäteen.


Varressa on valepalmikkoa, joka muuten tehtiin eri tavalla kuin olen sen aina tehnyt: Novitan ohjeessa sekä silmukan nosto että langankierto tapahtui samalla kierroksella.


Sukissa on vahvistettu kantapää.


Ja vaikka itse sanon, niistä tuli ihanat vaikkei käsiala nyt ollutkaan aivan täydellistä varsinkaan mamman kohdilla. Ja mikä tärkeintä, saaja tuntui tykkäävänsä ja tulleensa yllätetyksi.