lauantai 30. kesäkuuta 2018

Tilkkulaatikon laihis: mekkoja ja legginsejä


Tilkkulaatikossa on muutama vaate omasta vaatekaapistani: kaksi keltakukkaista mekkoa, joista toista on tullut käytettyä niin, että se on vähän otettanut itseensä vaaleanpunaista väriäkin ja toinen taas ei ompelujäljeltään enää miellytä. Ompelin nämä mekkoni isommille tytöille kesämekoiksi talviperhosen kaavaa soveltaen. Helman leikkasin omastani ja rypytin sen framilonilla yläosaan sopivaksi.






Eräs Nanson tunikani oli jäänyt täysin käyttämättä, kuosi oli kiva, mutta malli kummallinen. Leikkelin sen itselleni paidaksi (siitä myöhemmin) ja lopun kuopukselle mekoksi Talviperhosen kaavaa soveltaen.



Keltainen ihanan pehmeä trikoopala riitti onneksi kuopuksen Talviperhoseen enemmänkin kaavaa noudattaen.



Frozen-pala riitti keskimmäisen legginsien toiseen lahkeeseen, kaavana näissä Nosh ilman kääntölahkeita. Musta on kierrätetty käyttämättömästä mainospaidasta molemmissa legginseissä. Kukikaskangas on jäämä Tampereen käsityömessujen ostoksista, nämä ovat kuopukselle.






tiistai 26. kesäkuuta 2018

Auringonkeltaista mopoa


Ompelin itselleni ja kuopukselle keltaiset mopopaidat. Tällöin keskisiskos ilmoitti haluavansa samanlaisen paidan myös. Paapiin pop upista käydessä mukaan tarttuikin puolimetriä tätä ihanuutta. 

Pikkusiskolla oli mopopaita päällä tässä eräs päivä. Keskimmäinen sitä katseli ja totesi, että miksi siskolla on poikien paita. Kysyin neidiltä, jotta eikös hän halunnut samanlaisen. Ei! Ei hän mopopaitaa halua. Joten...

Puolimetriä Paapiin mopoa taittui housuiksi Ottobren 4/17 Funny legs -kaavalla kuopukselle, joka ei VIELÄ valikoi vaatteitaan tai kuosejaan. Lopusta riitti etu- ja takakappaleeseen t-paitaan, joka lähtee erälle pienelle miehenalulle. Hihoihin lisäsin raitaa, joka sopii mopoon kyllä erittäin kivasti! Kaavana paidassa on Noshin ilmaiskaava.







sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Yllätysmekko siskolle

Olen tehnyt siskolleni kesämekon Suuren käsityölehden 4/18 kaavalla viskoositrikoosta. Se mekko on ollut usein päällä - ilmeisesti mieluisa siis. Sen parempaa palautetta ei olekaan. Kaava on oikeasti tarkoitettu joustamattomalle, joten kun eräs tuttuni fb-kirpulla kauppasi tätä Marimekon Ananas-kuosista puuvillakangaspalaa, näin tilaisuuteni tulleen.


Kaavassa on olalla rypyt sekä etu- että takakappaleella. Takana keskellä on piiloketju. Toteutin pääntien ja kädentiet alavaroilla. Kainaloista nostin kädenteitä tällä kertaa muutaman sentin.

Ompelukone ei ollut tänään yhteistyökykyinen. Tai ehkä vika oli kokoajan katkeilevassa ylälangassa. Alalanka suttasi luvattoman monta kertaa kuminauhaa vyötärölle ommellessa, enkä ole ihan äsken purkanut näin paljon.








lauantai 23. kesäkuuta 2018

Tyttärien juhannusmekot

Pari viikkoa sitten näin unta frillamekoista, jotka olin ommellut tytöilleni mintunvihreästä Noshin perhoskuosisesta Flameesta. Tämän jälkeen en voinut kuin tavoitella visiota, sillä kangastakin löytyi puolitoista metriä hyllystä.


Kaavapohjana on joka tytön mekossa Kangaskapinan Talviperhonen. Helmassa on vain alahelma. Isompien tyttöjen mekoista jätin hihat pois ja suoristin kädentietä olkaa kohti. Olkasauman keskeltä etu- ja takakappale on leikattu auki ja siihen väliin ommeltu Talviperhosen olkafrillan kaavaa hyödyntäen pidempi ja hieman leveämpi frilla, joka on rypytetty framilonilla ja huoliteltu rullapäärmeellä. Ensikertalaisena tällaista, joten frillan määrä oli hakusessa - vähempikin olisi riittänyt. 

Pääntiet kanttasin käsin. 80% laskusäännöllä pääntiestä olisi tullut aika tiukka päänmittaan nähden. Kangas ei hirveästi jousta, mutta vähän kanttaus jäi lörpöttämään, täytyy käytössä katsoa, käykö häiritsemään. 

Helma ja kädentiet on frillan lisäksi huoliteltu rullapäärmeellä.







Kuopus sai perinteisesti tilkut, joten helmaa piti jatkaa mustalla trikoolla. Pääntie on kantattu resorilla kääntäjää käyttäen.



torstai 21. kesäkuuta 2018

Siskoksia siskoksille

Kankaiden yönä Ommellisena oli äärimmäisen herkullisia tarjouksia, joista yksi houkuttelevin oli keltaiset siskokset hyvään alehintaan. En tiedä, mikä ajatuskatkos minulle oikein tuli, kun otin kangasta vain metrin: ei siitä helposti saa tunikoita molemmille isommille, saati sitten kolmelle. Minulla kävikin hyvä tuuri, kun joululahjakorttia lunastaessa possupussista kuoriutui 80 cm samaa kuosia: sain kuin sainkin siskoksista tekstiilikolmoset ja vielä enemmän.


Tyttöjen tunikat on tehty Paapiin kaavakirjan Siiri-kaavalla. Pääntie ja hihansuut on kantattu kääntäjällä.






Esikoisella ei kuosilegginsejä ole monia, eikä varsinkaan omatekemiä. Niinpä tein hälle legginsit Noshin ilmaiskaavalla, tosin ilman pitkiä käänteitä.



Loppupalan käytin vielä kuopuksen housuihin, jotka on tehty Jujunan Niklas-kaavalla. Takakappale on mustaa trikoota.





tiistai 19. kesäkuuta 2018

Lahjalankatöitä


Eräs rakas ystävä täytti vuosia. Itseasiassa synttäreitä vietettiin jo alkukuusta, mutta lahjaksi virkatun Muumimamman synnytys oli hidas, ja se valmistui vasta nyt. Olen aiemmin perheen lapsille virkannut Muumipeikon, Niiskuneidin, Pikku Myyn ja Mymmelin, joten Mamma oli ehdoton lisäys muumifanien muumiperheeseen. 


Lankana on Novitan Miami, jota olen aikoja sitten ostanut muumeja varten. Koukkuna käytin 3,5 mm. Ohje löytyy Mukavat Muumiamigurumit -kirjasta.




Tänään syntyi pieni poika, jolle lähtee tämä neulottu myssy. Ohje tähän löytyy Villakeräsen blogista