torstai 30. marraskuuta 2017

Marraskuun ompeluvaihto


Kuukausittainen ompeluvaihtopaketti vaihdeltiin tällä kertaa ennen kuun vaihdetta, sillä olemme sopineet lähettävänme joulukuun paketin ennen aattoa. Minulta pienelle miehelle lähti paketti, joka sisälsi rusettipaidan, mustat housut ja Suomi-teemaiset sukat. Alunperin olin ajatellut mukaan enemmänkin Suomi-teemaa, mutta rusettipaidan teko pakettiin houkutti lujaa.


Tein paidan Paapiin kaavakirjan Myyry-kaavalla pienentämällä paidan kokoon 80 cm. Henkseleihin tein trikoosuikaleista "putkilot", jotka ompelin suoralla ompeleella reunoista paitaan kiinni. Rusetin keskikappaleen ompelin paitaan kiinni ja sinne pujotin rusettisuikaleen, jonka ompelin muutamalla pistolla käsin kiinni.

Pääntien kanttasin käsin, kun se ei kääntäjällä lähtenyt sujumaan ollenkaan.





Housuissa kaavan pohjana on Papun housukaava, joka julkaistiin Suuressa käsityölehdessä numerossa 10. Jatkoin lahjetta viisi senttiä ja lyhensin sen sijaan resoria saman mitan. Vyötärökaitaleen mitoitin kuminauhalle sopivaksi korkeudeltaan. Mustan collegen, kuten vihertävän trikoon olen ostanut Kangaskapinalta.



Mukaan tein villasukat Novitan Seitsemästä veljeksestä lippukirjoneuleella. Varressa on 10 silmukkaa puikollaan, jalkapöydällä kahdeksan puikollaan.




Toivottavasti paketti on mieleinen :)


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Röyhelöä prinsessoille


Jo tovi sitten olen piirtänyt Ottobren frillaolkaisen tunikan kaavan, mutta se oli sitten jäänyt kokeilematta. Nyt kummitytön synttäreille halusin lahjaan mukaan jotain omatekemää ja niinpä ompelin Frozen-kankaasta tämän tunikan (jos sitten tuli liioiteltua kasvunvaraa, mutta toivotaan, että Frozen on in vielä sittenkin, kun tunika on käypänen). Siitä tuli niin söpö, että päätin samaa kaavaa pidentämällä ommella esikoiselle keijutunikan.

Keijutunikan kangas on Kankaita.comilta. Ompelin frillojen reunat saumurin rullapäärmeellä, onneksi tuli opeteltua tuokin homma kesällä :) tätä kaavaa täytyy kyllä kokeilla toistekin!








tiistai 28. marraskuuta 2017

Tähtihousut Papun kaavalla


Suuressa käsityölehdessä (10/17) oli kaavoja Papu-vaatemerkin housuihin ja huppariin lapselle. Kaavoissa oli paljon koko vaihtoehtoja ja piirsinkin nyt kaavat koko tyttötriolle. Ensimmäisenä ompelin housut isommille neideille koolla 110/116 ja 98/104. Minusta koot pitävät hyvin paikkansa: meillä käyttäjät käyttävät jo miltei kokonaan tuplakoon jälkimmäistä kokoa, mutta ihan hyvin housuissa on vielä varaa virua jokunen sentti pituutta lisää.

Tähtikuosinen college on - muistaakseni - Kangaskapinalta. Saa nähdä, miten foliopainatus kestää pesua. Ohje taisi olla 30 astetta, mutta sillä ei paljon rasva- tai tussitahroja sitten irroitellakaan.





Tässä pari sovituskuvaa esikoiselta. 



Ja keskimmäiseltä.


Ehkä malli olisi pojalla kivempi tai sitten kangas voisi olla paremmin laskeutuvampi. Aion kuitenkin testata kaavaa toistekin.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Kolme pientä karhua - virkattu vaunulelu


Virkkasin pari viikkoa sitten kolme nallen päätä Dropsin Muskat -langasta. Mitään varsinaista ohjetta en nalleihin käyttänyt, vaan aloin kokeilemaan, mikä näyttäisi hyvältä. Tein ensin pään ja sitten kaksi korvaa, jotka ompelin päähän kiinni. Kuonon päähän kiinnitin turvanenän ja -silmät ennen kuin täytin pään.

Kiinnitin päät toisiinsa Pikkumurusta tilaamalla nauhalla ja pujotin kuhunkin väliin kolme silikonihelmeä, jotka ovat turvallisia vauvallekin. Päissä on klimpsut, joilla lelun saakätevästi kuomuun kiinni.






sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Hello Kittyä fanille



Meidän keskimmäinen on hillitön Hello Kitty -fani. Aina kun "helkuti"-vaatteita (kuten kaksivuotiaan kielellä Hello Kitty sanotaan) on puhtaana, ne löytyvät päältä. Nyt virahtamisen myötä Kitty-vaatteet tosin ovat käymässä kippanoiksi, joten isommat tarvittiin. 

Nämä Hello Kitty -trikoot ovat Kankaita.comilta. Varsin vähän Hello Kitty -kuoseja olen ylipäänsä nähnyt tarjolla.


Toisen tunikan Kitty-kuosin yhdistin mustavalkeaan siksak-kuosiin, jotta kangasta riitti myös legginseihin. Pikkuneidille taskut ovat ehdottomat ja tämä Ottobren Flycatcher onkin aivan huippukaava! 



Toinen tunika on tehty Paapiin kaavakirjan Vilja-kaavaa mukaillen. Taskun laskin alemmas kuin oikeassa kaavassa ja ompeluohjeet jätin lukematta...



Legginseissä kaavana on Nosh, tosin jälleen ilman kääntölahkeita.





torstai 23. marraskuuta 2017

Hau!


Hau hau! Tilaus Kangaskapinaan ja pienten tyttöjen oman maun makuista vaatetta. 

Ryhmä Hau -kuosi taittui kolmen pienen tytön legginseiksi ja yhdeksi paidaksi. Hieman täytyi esikoisen legginsejä jatkaa pallokuosilla. Legginseissä kaavana on Noshin ilmaiskaava, yksiin tein kääntölahkeetkin ohjeen mukaisesti. Paitakaava on Paapiin kaavakirjan Myyry muokattuna pitkille käänteille.





Toinen koirulikangas muovautui tunikaksi niinikään Paapiin kaavakirjan Siiri-kaavalla. Tähänkin muokkasin hihansuihin pitkät käänteet. Loppukangas riitti juuri tuubihuiviin - koko kangas kerralla käyttöön.






keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Dimangeja


Kummipoika on hillitön jalokivifani ja -ekspertti. Niinpä nähdessäni tämän kuosin Kangaskapinalla, minun oli ehdottomasti tilattava sitä kumminmurun paitaa varten ja siinä samalla tyttösille legginseihin. 

Kummipojan synttäripaita on tehty Paapiin kaavakirjan Myyryllä. Hihojen pituutta olen sentin verran kyseisessä kaavassa pidentänyt. Hihansuut ja pääntie on kantattu kääntäjällä.



Siskoksien legginsien kaavana on Noshin ilmaiskaava. Näissä ei tapojeni mukaisesti tosin ole lahkeissa pitkiä käänteitä.