keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Joululahjat: pienin kummin murunen


Tänä vuonna joululahjoja tuli annettua edellisvuosia vähemmän, mutta itsetehtyprosenttiosuus nousi tai pysyi ainakin entisenään. 

Nuorin kummityttöni sai tänä vuonna paketista kaksi bodya, legginsit sekä neuleasusteet. Kangasvalinnoissa noudatin lapsen äidin mieltymyksiä, joten uskoin niiden olevan mieluisia: Pioni on Nappinjalta ja Minni Kangaskapinalta. Bodyjen kaava on Jujunan vauvakaavapaketin Nooa hitusen pidennetyllä hihalla ja haaralla. Kantit on tehty kääntäjällä resorista.








Adlibriksen Baby merinosta neuloin setin, jollaisen ilman tupsuja tein omalle kuopukselleni ja toiseksi nuorimmaiselle kummitytöllekin pari vuotta sitten. Tupsut ostin Ommelkuplalta Tampereen käsityömessuilta. Myssyn kaavana käytin jo tutuksi tullutta Vilakeräsen ohjetta. Tumpsuissa on 24 silmukkaa, sukissa 32. Lankaa käytin kaksinkertaisena ja puikkoina 3,5 mm.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!