lauantai 3. kesäkuuta 2023

Pipoja ja pantoja sekä tilkut käyttöön

Kevät meni kovaa kyytiä. Tänä vuonna muistimme kahden koululaisen opettajia ja ohjaajia, nuorimmaisen päiväkodin aikuisia sekä itse työpareja solmupannoin.


Näihin sai mukavasti hyödynnettyä kohtalaisen kokoisia tilkkuja, jotka kauneimmissa kuoseissaan pääsevät näin esille. Kuoseina on Nappinjan pionia, Uniikit.comin pionia, Ommellisen jo vanhempaa kukkaa ja Ainoalan Havuja.


Tein kaikille solmupannat. Jälkikasvu osallistui mukavasti ompeluiden kääntämiseen ja silittämiseen.


Kevätmuistamisiksi toisaalla annettiin pionipipoja. Trikoopipo on loistava lahja myös keväällä, sitä tunnetusti tarvitaan ympäri vuoden.


Pioneista olen kevään mittaan ommellut solmupantoja myös lahjaksi. Olen kokenut ne kivana kaverilahjana täydentävässä merkityksessä tai kun lapsi tai perhe ei ole vielä niin tuttu. Tänä keväänä onkin saatu useita uusia tuttuja, kun nuorinkin on päässyt monenlaisille kaverisynttäreille. 


Solmupannan sijaan tein yhden turbaanipannankin pionista.


Pari pipoakin tein keväällä toiveesta. Toinen pipo on Nappinjan pionia, toisen trikoon alkuperää en muista. Tiedätkö sinä sen?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!