Trikoopaitojen ompelu on yksi lempparijutuistani: tykkään hirveästi kaikista kuoseista, mitä on tarjolla. Ei vaadista hirmuisia kikkoja, kun vaate jo näyttää hyvältä. Kirppiksellä kierrellessä ommellut - omat ja muiden - nappaavat heti katseen paremmin kuin perusmarkettivaatteet. Samasta syystä ne ehkä myös jättävät löytymättä joidenkin kaappeihin.
Uniikit.comin Äkäiset tirpat saivat jatkoa näistä linnuista. Tämä trikoo oli keskineidin mieleen ja ompelinkin siitä paidan hälle.
Pääntie on kantattu käsin. Hihansuihin olen ommellut trikoiset kappaleet ikäänkuin resoreiksi, kuten monesti teen. On häkeltävää, kun isommille tyttärille saa jo tehdä pidemmät hihat kuin omiin paitoihin.
Nuorimmaiselle pupufanille ompelin suloisen puputrikoopaidan. Myös tämän tein hyvin perinteisin tavoin.
Loppukesästä ompelin R-juhlia viettävälle lahjaksi paidan piereskelevillä yksisarvisilla, ihan jo siksi kun tämä yksisarvisprinsessa on useampaan kertaan haastanut minulle pieruvitsejään. Tämä trikoo nyt vaan on kyllä aivan huippu!
Yhdeksänvuotislahjaan päätyi trikoopaita. Tämä trikoo on yksi vanhimmista jemmoistani. Jokin siinä puhuttelee minua hyvinkin paljon.
Lahjaan mukaan tein mustan, yksivärisen, trikoisen solmupannan.
Monenlaisia muitakin pantoja tein keväällä. Suurinosa näistä päätyi kevätmuistamisiksi, mutta myös muihin paketteihin ja tarpeisiin. Tilkkulaatikosta löytyy paljon kaikkea kivaa ja kaunista, mukava saada niitä käyttöön näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!