torstai 5. kesäkuuta 2014

Käsityöharrastajan avauspuhe, tervetuloa mukaan!

Olen jo pitkään haaveillut käsityöblogista. Miksi vasta nyt? En voi sanoa, että nyt aikaa olisi enemmän kuin ennen (päinvastoin yksivuotiaan täyttäessä arkea), vaan ennemminkin nyt olen tutustunut blogimaailmaan ja haluni omaa blogia kohtaan on niin polttava, että haaveet on tehtävä todeksi. Olen seurannut useita käsityöblogeja jo pidemmänkin aikaa, saanut reippaasti ideoita (kopioimaanhan ei kukaan tietenkään tunnustaudu ;)) ja nyt haluan jakaa omat ideani, jos niistä joku saa iloa siinä määrin, missä minä olen teiltä viisaammilta saanut.

Olen harrastanut käsitöitä aivan koko ikäni. En muista aikaa, jolloin en olisi ommellut, neulonut tai virkannut. Erityisesti koneompelu on vienyt sydämeni, mutta vuosien myötä olen lämmennyt lankatöille, erityisesti neulomiselle. Työhuoneestani löytyi parin vuoden ajan kangaspuut, jotka haaveilen kokoavani lähiaikoina uudelleen käyttöön paremmille tiloille. Työhuoneessani ompelukone ja saumuri ovat kokoajan käyttövalmiina, ompeluhuoneen laatikot ovat kankaita ja lankoja pullollaan - tästä kiitos myös lähipiirille, jonka kankaat tuntuvat löytävän viimeisen leposijan kattomme alta :)

Olen opiskelut tekstiilikäsityön opintoja aineopintoihin asti eli 60 opintopisteeseen ja voisin näin opettaa käsitöitä yläkouluikäisille. Opettajan töissä olen päässyt totetuttamaan tätä intohimoa pääasiassa alakouluikäisten kanssa. Käsillä tekeminen on kuitenkin elämäntapa. Voisin silti kai sanoa: "Fashion is my passion".

Ennen kuin aloitan postaukset tulevien töiden kanssa (ja varmasti näytän myös töitä vuosien takaa), kurkistus aikaansaannoksiini muutamien vuosien takaa. 











Tervetuloa seuraamaan. Jätä toki kommenttisi :) 

Pikaisiin näkemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!