perjantai 26. toukokuuta 2017

Verson puodin ompelukerho - Bali


Ensimmäisen kerran osallistuin Verson puodin onpelukerhoon, jossa siis tilataan yllätyskangas (jota ei löydy vielä edes myynnistä) ja se ommellaan tiettynä aikana ja esitellään samaan hommaan ryhtyneille Facebookin omassa ryhmässä. Tämän viikonlopun yllätyksen ompelin samointein, kun hyvä sää salli kankaan leikkaamisen ulkona ja Pikku kakkonen ompeluaikaa.

Ensi ajatus oli, ettei kangas sovellu meille väriltään eikä kuosiltaan. Koska kangas on ohutta joustocollegea, päätin ommella nuorimmaiselle jumpsuitin Hiiopin kaavalla. Viime yönä näin kuitenkin unta Jujunan taskumekosta tästä kuosista. Koko mekkoon ei kangas riittänyt, mutta onneksi paikalliselta Bellabitiltä löytyi aivan täydellisesti mätsäävää collegea pariksi.







Loppupalasta Bali-kuosia ompelin Jujunan baby basic -kaavapaketin Niklas-housukaavalla housut pienimmäiselle koossa 68 cm. Vielä tilkku jäi, mutta se saa jäädä odottamaan käyttöä - ja siis ideaa - myöhemmäksi.










Olipa kivaa! En usko, että olisin tilannut tätä itse, mutta tekee hyvää poistua mukavuusasteelta. Ja tosi kiva siitä sitten tulikin!

2 kommenttia:

  1. No en ois miekään tuota kangasta tilannu, mut wau! Kylläpä käy hienosti tommoseks taskumekoks ja varsinkin mustalla alaosalla! Tuo kaava on ehkä hankittava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kyllä lämpimästi :) saman kaavapaketin Timantin olen myös kokeillut, Adalmiina sitten seuraavaksi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!