tiistai 10. heinäkuuta 2018

Pikkuprinssin rotinat

Kävimme tänään kolmiviikkoisen pikkupojan rotinoilla. Minulla on ollut tapana muistaa myös isosisaruksia, joten tälläkin kertaa perheen kaikki neljä lasta saivat pienet muistamiset.


Uuden tulokkaan paketista löytyi body, housut ja yökkäri. Yhdet housut mukana olivat myös ja nämä menivät lahjaksi anopilta.



Raitabody on tehty Jujunan Nooa-bodykaavalla. Hieman pidensin haaraa ja hihoja, sillä olen kokenut kaavan sellaisenaan naftiksi. Pariksi bodylle tein pienet collegehousut Jujunan Niklas-kaavalla. Nämä kumpikin kokoa 62 cm.




Myös Käpysen Riivalista tehdyt housut on Niklas-kaavalla. Näissä vyötäröllä ja lahkeissa resori, toisissa ne on tehty samasta kankaasta.



Jujunan Niina-kaavaa hieman muokaten tein yökkärin Kankaat.comin luomupuuvillatrikoisesta länkkärikuosista. Hihoista jätin vain resorin pois ja avattavuuden tein toiseen lahkeeseen asti.



Isoveli sai samistelupaidan Paapiin Myyry-kaavalla. Myös tässä pidensin hihanpituutta muutaman sentin.


Isosiskot saivat Tuhkimo-legginsit Noshin legginsikaavalla ilman pitkiä lahjekäänteitä. Vyötäröä nostin kuminauhan korkeuden verran. Ompelin kuminauhan renkaaksi, saumuroin reunaan ja tikkasin kaksoistikillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!