lauantai 1. tammikuuta 2022

Pehmeitä paketteja pojille

Joululahjaksi tuli ommeltua settejä sekä yksittäisiä paitoja ja housuja. Tämän postauksen vaatteet lähtivät poikapuolisille, vaikka ne ovatkin minusta varsin unisex-kuoseista tehty ja mallitkin varmasti miellyttäisivät kaikkia. 


Olen jo pidemmän aikaan jemmannut tätä Mereenin trikoota. Omat neitini eivät sille oikein lämmenneet, joten ompelin sen erään koululaisen settiin. Pariksi tein mustat collegehousut. Housuissa on edessä taskut, mutta eiväthän ne mustasta oikein erotu. 


Viisivuotias sai synttärilahjaksi tähticollarit vastaavaan tapaan. Tämän collegen olen muistaakseni ostanut Ihetehheniltä. 


Vajaista paloista löytyi sopiva pätkä tähticollegea toisessa värissä. Tästä ompelin samanlaiset housut joululahjaksi eräälle pienelle pojalle. 


Bonusserkku sai paidan Ihetehheniltä ostetusta silkkisen pehmeästä lepakkokuosisesta trikoosta. Vähän kireä kantti tuli pääntielle ja hihansuihin, täytyy ne uusia, jos käytössä tuntuvat turhan kireiltä. 


Myös tästä maailmankarttakuosisesta trikoosta tykkään kovin. Tämä paita meni isommalle koululaiselle, joka on muutamassa maassa päässytkin lentelemään. 


Eräs koululainen saa syntymäpäiväpaketistaan trikoopaidan, jonka olen ommellut Kangaskapinan Mars-kuosisesta trikoosta. 


Uniikit.comin metsästyskuosisesta trikoosta minulta tilattiin paita ja pipo metsästäjien lapselle joululahjaksi. Toivottavasti nämä olivat pienelle pojalle mieluisat. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!