sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Unikko-villapaita


Olen tosi kauan ihastellut monien neulomia Unikko-villapaitoja. Vihdoin tänä talvena päätin tehdä omanikin, enkä yhtään liian ajoissa ajatukseen herännyt, sillä juuri silloin oli viimeiset päivät, ennen kuin Kaksoisflikat joutui poistamaan neuleohjeen netistä.


Lankana paidassa on ohjeen mukaisesti Dropsin Air, joka on minulle uusi tuttavuus. Todella ihana lanka, hyvin kevyt ja ilmava, mutta myöskin hyvin lämmin. Lanka on mukavaa neulottavaa, mutta purkamista se ei juuri kestä - tästä syystä minunkin villapaitaani lopulta tuli helmaan halkiot alkuperäisen ohjeen mukaan, vaikka suunnittelin tekeväni yhtenäisen resorin.


Hihojen pituudesta näin keskustelun myöskin juuri ajoissa. Tein omaani ohjetta lyhemmät resorit, samanmittaiset kuin helmaan. Lisäksi sovitin hihoja usein ja lyhensin niitä myös loppupäästä jättämällä viimeiset kahdeksan kierrosta kuviosta tekemättä - toki levennykset ja kavennukset ovat mukana, mutta tällöin eri kohtaa, kuin ohjeistus on.


Pääntien jätin matalaksi, sillä uskon sen soveltuvan omaan käyttööni pooloa paremmin.


Tikapuutekniikka on tässä paidassa ehdoton. Jälleen työnjäljessäkin huomaa, että harjoittelu kannattaa. Tikapuut tein tasaisesti viiden silmukan välein.


Mie tykkään!

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!