Pikkuneidin "vauvatkin" ovat nyt pikkuuhiljaa valmistautuneet kylmeneviin syysilmoihin saamalla ylleen toppahaalarit. Samalla tein muutaman haalarin ja muuta käyttövaatetta pikkuserkuille, joiden "vauvojen" vaatetus on kuulemma kovin kesäistä.
Tein toppapukuja kahta eri kokoa. Isompaan käytin suoraan Nuken omat vaatteet -kirjan kokopuvun kaavaa 43 senttiselle nukelle. Puku ei kuitenkaan mahdu ihan noin ison nuken päälle, mutta meidän 40 senttiselle nukelle se on varsin hyvä. Pienensin kaavaa pikku-BB:lle eli noin 33 cm pitkälle nukelle. Haalareiden ulkokangas on tikkivuorta ohuella vanulla, kankaat olen saanut miehen tädiltä. Sisään laitoin trikoota. Täytyy tunnustaa, että joustamattoman ja joustavan kankaan yhdistäminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin ajattelin. Lisäksi niin mahdottoman pienet hihansuut olivatkin ihan oma haasteensa. Hihansuihin sain lopulta laitettua resorit ja eteen vetoketjun.
Lisäksi nukeille tuli trikoojämistä paitoja, tunikoita, mekkoja, housuja, huppareita ja jumpsuitteja. Kankaina hyödynsin niin jäljelle jääneitä trikoopaloja kuin siistejä, mutta käytöstä poistettuja omia ja miehen vaatteita. Isompien nukkejen kaavat ovat suoraan Nuken omat vaatteet -kirjasta, pienempien sovellettuja, pienennettyjä, nuken päälle mallattuja kaavoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!