Facebookin ompeluryhmässä on jo pidemmän aikaa ihmiset ommelleet toinen toistaan ihanempia ruskamekkoja. Myös itse olen tuota kyseistä kaavaa katsellut ja ihastellut sen istuvuutta ja lopulta tilasinkin sen Pikkupiltin sivuilta. Alkuperäisessä ohjeessa on savupiippukaulus, mutta ostettuani tämän ihanan Linnunrata-kankaan päätin yhdistää siihen pitsivetoketjun. Lisäksi en ollut varma, osaisinko oikein käyttää niin korkeaa kaulusta, joten muokkasin kaulusta sen verran, että sen saa auki - ja toki pidettyä halutessaan kiinnikin - jolloin reunassa koreilee pitsivetoketju. Pientä ajatustyötä ketjun laittaminen oikealle puolen kaulusta vaatikin ja tarkoitus oli tehdä ketju toiselle olalle, mutta eipä tuo peilikuvaisuuskaan haittaa :)
Kaavaa muokkasin myös lisäämällä taskut sivuun. Taskujen sisäosa on valkeaa trikoota rauhoittamaan muuten kuviollista collegea. Hihoihin laitoin resorit, jotta hieman pussittuvat hihansuut pysyvät hyvällä korkeudella, eivätkä valu kämmeniin. Helmassa on ohjeen mukaisesti kuminauhakuja tekemässä helmassa pussihtavan.
Tykkään kuosista ja tykkään mallista. Niille, jotka myös miettivät kokoa, minusta koot pitävät hyvin paikkansa. Itse tein kaavaan pienet saumanvarat, koska en pidä aivan ihonmyötäisistä, mutta silti tunikasta tuli oikein mukava. Hihoihin tosin lisäsin leveyttä reilummin ja laskin kädenteitä, mutta nämäkin ovat makuasioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!