keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Metsästäjä ja tikka

Viime viikolla minulla oli varsin hauska ompeluprojekti, tarvittiin nimittäin asut tikalle ja metsästäjälle. Viime vuosien ompelut ovat olleet pääasiassa olleet joustavista kankaista, niin olipa kiva pitkästä aikaa ommella kunnolla ompelukoneellani, rakastan nimittäin niin suuresti tuot Pfaffia! Se ei petä koskaan.

Siskon kanssa aloimme suunnitella pukua, googlettelua ja ideoita, kurkistuksia satukirjaankin. Sisko ehdotti käpytikkaa, punainen niska, punaiset sukkahousut... Hei, sehän voisi toimia. Puvut toimivat konserttiasuina, joten pieniä rajoituksia teki myös soitin, sello. Tikan asu selkeytyi hyvin yön aikana, siivet piti jollain tapaa saada tehtyä ja nokkakin olisi hieno.

Metsästäjän asuun liivi ja polvipituiset shortsit tuntuivat heti omilta. Miten asu kuitenkin olisi nimenomaan metsästäjän? Aseella tietysti. Aseapplikointi selkään pienin täyttein, piippu olan yli ja hihna ympäri applikoituna. Hattu päähän. Täytyy myöntää, että hattu aiheutti tässä projektissa eniten päänvaivaa niin suunnittelun kuin tekemisen osalta - aika monta neulaa sain koneessakin katkeamaan paksuu liertä tikatessa!

Kankaat töihin löytyy omista jemmoista, ovathan ne aikamoiset. Metsästäjän asu on tehty vakosametista ja tikkaukset puuvillasta. Napit löytyi jemmoista myöskin. Kaavoina muokkasin Ottobren pojan juhla-asua, hatun leikkelin omaa hattuani mallailen ja lapsen päähän sovitellen.







Piipun sisällä on vanun lisäksi pari kerrosta farkkua tukemassa, jotta kestää pystyss. Pari pistoa pistin myös, että ei retkahda selän taakse.





Tikan asuun hyödynsin myös jotain Ottobren lepakkohihaista paitaa, jonka muokkasin liiviksi ja lisäsin hupun. Shortsien kaava on sama kummassakin asussa, lahkeen pituutta vain muokattu. Kankaana on musta ja valkea morsiussatiini sekä oranssia ja punaista paksumpaa satiinia.






Muutaman sovituskuvankin nappasin, vaikka asut ovat pari kokoa reilut mallille. Näkee silti vähän kokonaisuutta ja täytyy myöntää, on ne aikamoisen päheät!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!