sunnuntai 1. toukokuuta 2016

"Äiti, minäkin haluan junspuitin"


Esikoinen esitti toiveen eräs ilta, kun puin saunan jälkeen päälleni oman onepieceni. Tyttö on virahtanut pituutta sen verran viimeisen vuoden aikana, että kaikki kaapissa olevat jumpperit alkavat olla nafteja ja siksikin jo vähälle käytölle jääneitä. Tyttö kuitenkin toivoi saavan uuden ja mitäpä äiti muutakaan tekisi, tottakai ompelee sellaisen :) 

Onpan jumppis ihan äärettömän epäkätevä vaate esimerkiksi vessassakäyntiä ajatellen. Silti niin ihanan mukava ja pehmoinen vetäistä päälle, kun on vähän vilu. Tähän on otettu kaava Ottobrestä 4/12, kovin suosittu kaava onkin itsellä ja ompeluryhmissä ollut. Junnukokoa en ollut tehnyt aiemmin, se ei ole aivan niin leveä kuin vauvojen malli.

Nyt loppuviikosta laatikkoon kolahti Jujunan Hiiop-jumppiksen kaava, joka täytyy kyllä laittaa testiin vähän joka koossa. Ihan huipunnäköinen malli, pientä aivotyötä sen käsittely tosin vaatinee. Taidan joutua ensimmäisellä kerralla lukemaan ohjettakin, se kun ei kuulu lempipuuhiini.


Tällä kertaa muuten vaihdoin saumuriinkin pinkit langat, kun kangas on nurjaltapuolelta pinkki. Ehdottomasti hyvä valinta.






1 kommentti:

  1. Onpas kiva jumpsuitti :-) Siitä tulikin mieleen, että pitäisi itsellekin ostaa jumpsuitti. Oletko saanut soulmates-sukat valmiiksi? Nimittäin sinun innostamana piti itsekkin kokeilla ohjetta ja eilen sain sukat valmiiksi. Jumiudun aina samoihin sukkaohjeisiin ja monet kivat ohjeet jää kokeilematta. Realta oli tullut uusi tossuohje Redduista ja nyt polttelee sent kokeilu :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!