perjantai 2. syyskuuta 2016

Relaxed!

Kaveri teki tosi kivannäköisen tunikan Ottobren (5/16) Relaxed-kaavalla, joten ihan pakko oli kokeilla kaavaa itsekin. Joku väitti kaavaa kippanaksikin, minä ennemmin reiluksi. En kuitenkaan niin reiluksi, että olisin kuitenkaan isompaa kokoa tehnyt itselleni. Olen nähnyt tunikaa collegesta tehtynä ja voi olla, että tällöin taskuista tulee ryhdikkäämmät - tai sitten minä vain en vain osannut. Ei taskut nyt häiritsevät ole, mutta lörpöttäminen yllätti kuitenkin.

Kangaspalan olen ostanut kaverilta. Kuosi on kyllä varsin ihana. Harkitsin muutaman blingblingin silittämistä kruunujen sakaraan, mutta ehkä se ei olisi sopinut tyylini. Totta puhuekseni en kyllä ole aivan varma, kuinka kiinnitys oikein edes tapahtuisi..






Sen verran kaavaa muokkasin, että hihoihin en kiinnittänyt jatkopaloja, vaan tein tunikasta lyhythihaisen. Kankaanriittävyyden kanssa jouduin muutenkin vähän kikkailemaan ja taskuissa on sauma etukappaleessakin.

Pääntien tein muotokaitaleella, jonka sitten tikkasin peitetikkikoneella.



Ja uutta hei! Nyt minulla on uudet, superhienot saumaan kiinnitettävät nimilaput!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!