tiistai 20. maaliskuuta 2018

Toivekangastunikat ja -mekko


Välillä isommat pikkuneidit eksyvät trikoohyllyilleni - trikoot ja resorit ovat siis taiteltuina ompeluhuoneen Kallax-hyllykössä - ja valitsevat siltä suosikkejaan suunnitellen, mitä niistä voisi valmistua. Esikoinen rakastaa mekkoja. Jo viime kesänä hän ihasteli Kangaskapinan kukkatrikoota, jota olin ostanut metrin ajatuksella käyttää sen itseeni. 

Marinoiduttuaan tarpeeksi päätin ommella kankaasta mekon ihan lemppariksi nousseella Kangaskapinan Talviperhonen-kaavalla, tosin tällä kertaa yksihelmaisena. Muokkasin helman täyskelloksi, jonka seurauksena metri ei riittänyt 122 cm mekkoon ilman kikkailuja: takakappaleeseen jouduin tekemän jatkokaitaleen. Jotta kaitale ei näyttäisi niin tehdyltä, lisäsin taakse valkean rusetin. Helma on rullapäärmätty, hihansuut ja pääntie kantattu kolminkerroin kääntäjällä.





Tunikakaavana Paapiin kaavakirjan Siiri toimiu meidän tytöillä hyvin. Kankaita.comin kultaiset dinosaurukset olivat myös esikoisen mieleen. Tummanharmaa kantti tuo ryhtiä kuosiin, vaikka ensin ajattelin kantata samalla kankaalla. Toivottavasti dinot pysyvät pesussa paikoillaan.




Keskimmäinen valitsi itselleen Minni-kankaan. Myös tässä kankaana Paapiin Siiri. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!