keskiviikko 7. elokuuta 2019

Sekalainen setti


Nyt tähän postaukseen tulee sekalaista settiä, jotka eivät tunnu oikein tunnu mahtuvan hyvän otsikon alle. Perusvaatetta - pertsaa - jotka on tehty ja kuvattukin useampi viikko sitten viimeistä pantaa lukuunottamatta.


On ollut ihanaa ommella esikoiselle uusia, vähän jo isomman tytön vaatteita. Minun puolestani pukea edelleen millaisia vaatteita vain, mutta hänen oma kuosimakunsa on muuttunut selvästi: hän himoitsee eniten kankaita, joista olen suunnitellut tekeväni itselle. Kukkakankaat kuuluvat meidän kummankin suosikkeihin.

Tämä t-paita on tehty Paapiin Myyry-kaavalla Nappinjan Pioni-trikoosta. Pääntien olen kantannut käsin ja tikannut peitetikkikoneella.


Tilkkulaatikossa oli pätkä herkullista työkonetta vihreässä sävyssä. Neideistä on kuoriutunut prinsessoja, eikä kukaan heistä kelpuuttanut tätä, joten tein siitä paidan kummipojalleni. Myös tässä kaavana Myyry. Pääntien kanttasin resorilla kääntäjää käyttäen.



Oman mekkoni jämistä tein legginsit kuopukselle. Ai että tykkään tästä Elina Antilan kuosista! Kaavana näissä Paapiin Lilja.



Elina Antilan, Ommellisen myymästä Babushka Rosesin ohuesta collegesta tein tunikan. Pohjana on Jujunan Adalmiina, mutta kavensin helmaa suoralinjaisemmaksi sekä muokkasin helman ja hihanpituutta halutuksi. Pääntien huolittelin saman kankaan renkaaksi ommellulla suikaleella.




Tänään tein aurinkoisen päivän kunniaksi "välipalaompeluna" rusettipannan. Kangas on muistaakseni Lalialta. Nämä kappaleet leikattu vapaalla kädellä, taatusti uniikki!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!