perjantai 7. elokuuta 2020

Alusvaatekokeilut

Minulla oli kesälomalle kaksi tavoitetta: ommella koulureppu esikoiselle ja opetella tekemään rintaliivit. Repun ompelin alkuviikosta ja viime päivinä olen harjoitellut liivien tekoa. Ostin jo keväällä ennen kesäloman alkua Make bran Ulla sport -urheiluliivikaavan. Vihdoin oli mahdollisuus tehdä hetki omiakin ompeluksia, joten tällä viikolla tein alusvaatteita ihan itselleni.

Ompelin aluksi itselleni topin Suuren käsityölehden 11-12/19 toppikaavalla. Samalla sain testattua uutta peitetikkikonettani, Jukia, joka on suuri rakkauteni. Ei hypyn hyppyä eikä nihkeilyä. Kantinkääntäjää (28 millistä 8 mm kolminkerrointaitettuun kanttiin) testasin samalla olkaimiin ja vitsit se tekee siistiä jälkeä! Vielä täytyy ottaa selvää, saisiko myös muita kääntäjiä, kahdeksan millisen kantin koen aika kapeksi bodeihin neppareiden alle.



Tilasin Make bralta kaavan lisäksi tarvikepaketin, joka olikin ummikkona loistava hankinta. En edes tiennyt, mitä foem on, saati mitä kaikkea tarvitsen liivien tekoon. Sekin asia selkeni nyt helposti.

Tarvikepaketti riittää kahtiin liiveihin, foem useampiinkin. Tein siis myös toiset versiot. Näistä Nappinjan Pioni -trikoosta ommelluista jätin ylimmän kaavapalan pois ja kavensin keskikappaletta, jolloin olkaimet siirtyivät keskemmälle. Ompelukoneeni vähän nikotteli siksak-kiinnityksellä foemin paloissa - on se kumma, kun eivät kaikki koneet voi samaan aikaan surrata moitteetta.



Pioni-liivien olkaimet ja renkaat ovat Karnaluksista. 

Pionit eivät kuitenkaan päässeet haluamaani loistoon tällä kaavalla, joten tilasin Make bralta vielä toisen kaavan ja kokeilin sitäkin. DL01-kaavaan pionit sopivat tosi kivasti. Tein liivit jälleen ompeluohjetta soveltaen. Jätin näistä kaarituet pois. Myös näiden liivien olkaimet ja renkaat ovat Karnaluksista. 

Toki liivien pariksi täytyi tehdä alushousut, joiden kaava on myös Suuresta käsityölehdestä. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!