sunnuntai 30. elokuuta 2020

Kuningasrubiinin jäljillä

"Eräänä varhaisena aamuna elokuun alussa Tiuhti ja Viuhti tulivat vuoren yli suunnilleen samasta paikasta, mistä Nipsu oli löytänyt Taikurin hatun. He pysähtyivät huipulle ja katsoivat Muumilaaksoon. Tiuhtilla oli päässään punainen myssy, ja Viuhti kantoi suurta matkalaukkua."

Tove Jansson, Suuri Muumi-kirja, s. 103


Takan reunustaa koristaa 17 muumihahmoa: Muumimamma ja - pappa Muumipeikon ja Niiskuneidin kanssa. Mukana on myös Niisku, Nuuskamuikkunen, Nipsu, Hemuli sekä Pikku Myy. Joukkoon mahtuu kesän tulokas Mörkö ja kolme hattivattia. Myös Mymmeli on tullut siskonsa seuraksi, muttei ole vielä päässyt kuvaan. Tuoreimpana joukkoon ovat tulleet Tiuhti ja Viuhti sekä Taikuri. Tiuhtin ja Viuhtin keskellä on upea matkalaukku, jonka askarteli miehen lahjakas kummitäti. Laukku on mielettömän upea! Sen sisältä löytyy näin alkuun itse Kuningasrubiini. 


"Tiuhti ja Viuhti liittyivät siis Muumiperheeseen. He eivät pitäneet paljon melua itsestään, ja pääasiassa he kulkivat ympäri ja pitelivät toisiaan kädestä. Ja matkalaukku heillä oli joka paikassa mukanaan."


Perinteiset Muumi-hahmot on tehty Mukavat Muumiamigurumit -kirjan ohjeiden avulla. Virkattujen tuntien ja tottuneiden silmukoiden jälkeen olen uskaltanut lähteä virkkailemaan omiani noita ohjeita suuntaa-antavina käyttäen: Tiuhti ja Viuhti myötäilee Myyn ohjetta, Taikurissa ideaa on haettu Nuuskamuikkusesta. 

Lankana näissä on Novitan Tennesseä sekä Dropsin Muskatia. Myös muutamaa satunnaista, hyvin vanhaa puuvillalankaa on paikoitellen. Koukkuna toimii 3,5 mm koukku. 

Hiukset on tehty solmimalla. Säikeinen lanka hajoaa kivasti hiuksissa. 

Riviä katsellessamme totesimme vielä monen tutun hahmon puuttuvan. Sitä ennen täytynee täydentää lankavarastoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!