maanantai 14. syyskuuta 2015

Pesukarhua Noshin kaavalla



Suuressa käsityölehdessä 5-6/15 oli useampi Noshin kaava, joita olenkin jo suurintaosaa nyt testannut. Tällä kertaa testasin naisen tunikaa, jossa oli takaa pidempi helma kuin edestä. Itse kaavaan kuului pitkät hihat, mutta kun jo kesellä leikkasin tämän rakkauskankaani, luotin vakaasti helteisiin. Viime viikonloppu, kun tunikan vihdoin sain viimeisteltyä, oli onneksi lämmintä. Voi tosin olla, että loppusyksyksi päälle saa vetäistä jotain pitkähihaista.

Pesukarhukankaaseen törmäsin ompeluryhmässä, kun joku oli tehnyt siitä vaatteen. Löysin lopulta kangasta eräästä nettiliikkeestä - jonka nimeä en enää löydä - ja aivan pakko oli tilata sitä sekä pinkkinä, että vihreänä, vaikka metrihinta hipoi yli rahapussin. Minkä tälle kangasrakkaudelle voi! Pallokangas on paikallisesta kangaskaupasta, ihanan laadukas ja juuri sopiva kangas pesukerhujen kaveriksi.


Kaavaa en juuri muuttanut muuten kuin hihojen osalta. En tosin perinteisesti lukenut ohjeita, joten en osaa sanoa, olenko muuta muokannut. Pääntien kanttasin samaisella trikoolla. 



Aika kiva. Noshin kaavat tuntuvat olevan vähän reiluja, tämä olisi mennyt ehkä kokoa pienempänäkin itselle. Helman pituus ei ehkä enää sovellu legginsien kaveriksi, mutta näin kuvissa se anteeksiannettaneen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!