Muutama tunika näihin ihaniin kesähelteisiin. Aivan ihanaa, kun aurinko paistaa, vaikka toki se tarkoittaa myös enemmän lomaa saumureille - eihän tällä säällä malta sisällä olla, enkä ainakaan vielä ole kalustoa terassille kantanut. Kankaiden leikkaamisen olen kyllä pitkälti hoitanut ulkotiloissa.
Tilkkulaatikosta löytyi pala Ryhmä Hauta, siihen kun yhdisti pätkän lilaa trikoota (Kangaskapina), sai nuorineiti tunikan frillahelmalla ja mätsäävillä legginseillä. Tunikan pohjana on Paapiin kaavakirjan Myyry-paita, frilla on suorakaitale, joka on rypytetty framilonilla. Pääntie on kantattu käsin samalla trikoolla, hihansuut ja helma käännetty.
Legginseissä kaavana on Noshin legginsikaava, kerrankin ihan kaavanmukaiset lahkeenkäänteetkin.
Kangaskapinan trikoista löytyi myös ihana limenvihreä, josta tuli myöskin frillahelmainen tunika Myyryllä, tosin tällä kertaa muutin sivuja enemmän a-linjamaisemmaksi.
Siiri-kaavalla valmistui epämääräisestä loppukankaasta tunika, sivuun leikkelin vapaalla kädellä taskut. Taskun suut on kantattu resorilla ja taskukappaleet ommeltu peittarilla etukappaleeseen kiinni.
Eräs pikkuneiti sai lahjaksi joutsenia. Niinikään tämä on tehty Paapiin Siiri-kaavalla.
Pahoittelen vaatteiden ryppyisyyttä, en malttanut poiketa sisälle silittämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!