lauantai 12. toukokuuta 2018

Legginsejä ja lahjapipo


Kuluneella viikolla valmistui muutamat legginsit kuopukselle seuraavassa koossa, kuten myös esikoiselle - molemmat kun ovat hurahtaneet pituutta ainakin jaloista. Legginseissä kaavana on suosikkini Nosh, ilman kääntöresoreita. Karkkileggareihin tosin tein ihan oikeat kääntöresorit jo kankaan riittävyyden takia.

Karkkikangas on ensimmäisiä kangashankintojani. Olen ihan alunperin hankkinut sen vanhinta kummilastani ajatellen ja hän täyttää tänä vuonna jo kuusi! Ei tullut vauvanvaatetta, vaan legginsit viisivuotiaalle, joka mieluusti eläisi herkuilla. Luonnollisesti en enää muista, mistä kankaan olen ostanut, mutta käsittääkseni Pikkuiset tekee tällä kuosilla vaatteita.

Koska esikoisen kummitäti täytti vuosia, hän sai lahjaksi pipon (ja suklaata).





Tilkkulaatikossa oli kissoja, joista kikkailin lilan kanssa legginsit nuorimmaiselle. Tästäpä sainkin kipinän: raahasin tilkkulaatikkoni ja kaavakansioni ulos! Nyt alkoi tilkkulaatikon laihis.



Kaverilta lunastettu ihana trikoopala oli ehdottomasti saatava legginseiksi. Ehkä kohta voin luopua nykyisestä legginsivuoresta ja voimme siirtyä seuraavaan kokoon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!