Helmikuussa vietettiin anopin syntymäpäiviä. Hän sai lahjaksi itse ommeltua, sillä ne ovat aina tuntuneet olevan mieluisia lahjoja 😊 Ompelin hänelle kukkatunikan. Kaava tähän on Nuppusen kirjasta pienin muokkauksin - helma on tehty takaa pidemmäksi sen, mitä metrin kangaspala antoi periksi.
Pääntiellä on kaksinkerroin taitettu, renkaaksi ommeltu trikookaitale. Helma on taitettu ja ommeltu peitetikillä.
Tein anopin toiveesta hälle vastaavalla helmalla pitkähihaisen tunikan. Tämä trikoo on Elina Antilan suunnittelema. Tämän tyylistä kun saisi collegenakin! Olen jo pitkään etsinyt collegea, josta ommella miehellä hupparia. Tämä olisi tyyliltään täydellinen, tehosteet voisivat toki olla toista sävyä.
Tämän kaavana on pohjana Jujunan Adalmiina. Helma on tästäkin leikattu takaa pidemmäksi. Pääntie on kantattu samalla trikoolla käsin taittaen.
Kärkkäisen trikoo taipui legginseiksi. Näissä kaavana Nosh, tuttu ja turvallinen.
Jujunan taskutunikan kaavaakin käytin pitkästä aikaa. Tämä on kyllä kiva kaava ja antaisi paljon mahdollisuuksia. Taskut on mitä parhaimmat.
Ruusukuosi on Kangaskapinalta, kuten yksivärinen musta trikookin. Pääntie on kantattu resorilla peittaria ja kääntäjää käyttäen. Hihat ovat näissä 2/3-pituiset.
Ai että tykkäänkin tuosta ruusukuosista 😍😍
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!