maanantai 1. helmikuuta 2021

Virkatut kirjanmerkit


Tein joku vuosi sitten virkaten kirjanmerkkejä, pääasiassa hiiriä. Nyt esikoinen muistutti oman hiireni nähdessään, että olin luvannut hänelle oman virkatun kirjanmerkin, kun oppii lukemaan. Näin reilu kaksi vuotta myöhemmin oli siis vihdoin aika toteuttaa lupaus. 


Tein esikoiselle, kissafaneista suurimmalle, oranssin kissan. Oranssiväri tulee meidän vanhimmalta kissalta, joka onkin persoonansa vuoksi ihan mieletön katti. 


Samalla tein vasta lukemaan oppineelle keskimmäiselle oman kirjanmerkin, johon hän valitsi hahmoksi koiran. Kuopuskin sai jo pupunsa, joten kerrankin jopa etuajassa. 


Esikoinen halusi myös hiiren, joten se pääsee yhteisen kirjan väliin. 


Lankana kirjanmerkeissä on Dropsin puuvilla. Neniksi on ommeltu helmet ja silmiksi askartelusilmät. Pääntäytteenä on vanua. 


Kirjanmerkkien vartalot on tehty kiinteillä silmukoilla. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!