perjantai 2. lokakuuta 2015

Neljä paita- ja housusettiä pikkupojille

Kuten olen jo tovin toitottanut, joulu on kohta ovella! Tällaiselle käsityöihmiselle se tarkoittaa ompelukoneen (eli todellisuudessa saumurin ja peitetikkikoneen) hurinaa ja puikkojen kolinaa. Eihän tässä nyt oikeasti mikään kiire ole, mutta olen joka ikinen vuosi todennut ajan loppuvan kesken valtavan ideatulvan kanssa, joten nyt ajoissa: tänä vuonna aikaa on kuitenkin vähemmän lasten kanssa kuin viime vuonna vain yhden kanssa.

Tällä viikolla valmistui neljä settiä muutamalle pikkupojalle. Settiin kuuluu Noshin (Suuri käsityölehti 5-6/15) kaavalla tehty paita sekä housut. Setit ovat tällaiset:

Palomieskuosinen paita, jossa on raitahihat. Kankaat ovat jo pidemmän aikaa muhineet trikoolaatikossa odottamassa sopivaa käyttöä. Tähän settiin housut on tehty Ottobren kaavalla, mutta sen varmempi en kaavakansiosta löytyneen kaavan lähtökohdasta ole. Settiin kuuluu kahdet housut, joista toiseen on tehty tasku ja siihen silitetty kaivuri-silityspaikka. Housuissa on resorit lahkeessa ja vyötäröllä leveä kuminauha.









Toiseen kaivuri-settiin kuuluu samanlainen paita (kyllä, paitoja on siis kaksi samanlaista). Tähän settiin kuuluu Suuren käsityölehden 5-6/15 Noshin housukaavalla tehdyt housut. Lahkeen pituutta on pidennetty reilusti, sillä aiemman kokemukseni mukaan lahje on liian lyhyt kokoon nähden.






Kolmas setti koostuu Noshin kaavalla tehdystä koirapaidasta sekä Noshin kaavan mustista collegehousuista. Myös nämä kankaat ovat muhineet ties kuinka kauan jemmoissa. Kohta loppuu kyllä poikakankaat kokonaan!






Samanaliset mustat housut - tosin eripituisilla resoreilla, kun pala ei riittänytkään ihan pitkiin - tuli myös viimeiseen settiin, jonka paita koostuu palomiesaiheisesta trikoosta.





Kaikissa paidoissa on pitkät käännetyt hihansuutaitteet, jotka on tikattu peitetikillä, kuten helmakin. Pääntiellä on resori. Noshin housuissa resori on sekä vyötäröllä että lahkeissa.

Vielä useampikin poika odottaa pukinkonttiin pakettia, joten suunnitelmat jatkuvat...

Ja muistakaas kurkkia Instagrammiin #siksakaten :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!