tiistai 6. lokakuuta 2015

Pikkuneidin tiikerisukat


Novitan tiikerilanka on vanha tuttu ja taitaa jo paikoitellen löytyä poistokoreistakin. Vuo sitten tein useampiakin tiikerisukkia, mutta näin jälkikäteen huomaan, että itse juju niistä kyllä puuttui! Kyllä valkoinen varvasosa tuo niin paljon ilmettä sukkiin "kynsistä" puhumattakaan, että tänä vuonna tilanne täytyy korjata. Ostin tuolloin alennuksesta tiikerilankaa useamman kerän ajatuksena tehdä neidille villapuku talveksi - mutta olen todennut jo, etten tee - joten taidankin tehdä tyttöselle jemmassa olevista langoista villatakin ja lopuista sitten tiikereille sukkia. Kaveripiiristäni löytyy aika monta, joiden jalkoihin tiikerit varmasti mielellään asettuisivat... Ja kuten olen jo toitottanut, joulu tulee!

Varressa on viisi kierrosta 2 o, 2 n -joustinneuletta, jonka jälkeen sileää. Myös nilkassa on viisi kierrosta joustinneuletta. Vahvistettukantapää ja sileää kavennuksiin asti. Kavennuksia ennen olen tehnyt kierroksen valkoisella kaventamatta ja sen jälkeen aloittanut sädekavennukset. Kynnet tein parsinneulalla lopuksi harsinpistoin. Tai mitkä nämä pistot nyt aivan virallisimmalta nimeltään ovatkaan.





Tällainen kaksivuotias on varsin haastava kuvattava, kun ei oikein ulkonakaan voi päivänvalossa enää kuvailla. Vipinää ja huono valaistus, mutta jospa niistä selkoa saisi siitäkin huolimatta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!