keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Keppihevosia ja prinsessapyyhkeitä syntymäpäiväpaketteihin

Tein viime kesänä esikoiselle keppihevosen, johon ainakin itse tykästyin kovasti. Myös nuorempi neiti alkaa kovasti mennä isosiskon perässä ja tykkää tämän leikeistä ja leluista kovasti. Päätin tehdä samanlaisen, mutta erivärisen hepan myös nuoremmalle neidille samalla, kun parin pikkuneidin syntymäpäivät lähestyvät. Niinpä muutama viikonloppu takaperin aloin askartelemaan keppareita liukuhihnatyöskentelynä.

Kaava on netistä, se on ilmeisesti Suuren käsityölehden, joten uskon sen löytyvän myös jostain vanhemmasta lehdestäkin. Ehkä. Joka tapauksessa selkeä ja mukava kaava, jossa joustamattomalla kankaalla onnistuu enintään suun kohdalla, joustavalla riskinsä on tietysti eri.

Harjat olen ommellut pistelemällä ensin pistoja kolmeen riviin kokopituudelta päätä ja sitten solminut tupsuja hevosenhäntä solmuin, Nyt en leikannut etutukkaa, nämä kun ovat tällaisia villiheppoja. Täytteet ovat vanhoista, pessyistä tyynyistä, kepit lyhennettyjä harjankeppejä.





Silmät leikkasin kolmen värisestä askarteluhuovasta ja kiinnitin ihan liimalla paikalleen. Kangas on Kangastuulialta, mutta sitä näytti ilmestyneen nyt paikalliseen Bellabitiinkin.




Lisäksi paketteihin lähti vaaleanpunaisesti, jemmoista löytyneestä froteesta tehdyt pyyhkeet, joihin kirjoihin "Prinsessa" ja nimet koneellani. Froteeta olin jemmannut kylpytakkia varten, mutta kun en sitä vielä tänäkään päivänä ollut ajoiksi saanut, käytin sen näin. Nyt täytyy inspiksen iskiessä ostaa uusi kangas.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!