maanantai 18. tammikuuta 2016

Sinisiä sydämiä Maarioissa

Ostin eilen Raverlystä Niina Laitisen sukkakalenterit niin tälle vuodelle kuin viimekin. Myöhässä, mutta mikäs siinä. Jotenkin vasta nyt loppuvuodessa huomasin tuon kalenterin ja nyt olin miettinyt asiaa ihan tarpeeksi pitkään, kalenteri ihanine sukkamallineen oli saatava. Nämä Maaria-sukat ovatkin tuosta kalenterista, mutta niiden ohje oli ilmainen. 

Sukat on neulottu 3,5 mm bambupuikoilla, lankana Novitan Seiskaveikka. 

Tykkäsin mallista kyllä ihan, mutta edellisen kerran postaamani Vilmat olivat kuitenkin mallikerraltaan helpommat tällaiselle telkkarin edessä neulojalle. En kuitenkaan usko näiden jäävän viimeisiksi Maarioiksi, sen verran paljon kuvioista tykkään. Minun käsialalleni täytyy kuitenkin varmaan ottaa käyttöön kolmosen puikot - joista en oikein pidä - tai sitten jokin toinen lanka. Tästä lähtee kuitenkin sukkavuosi 2016 käyntiin ihan todenteolla, nyt on 23 uutta sukkamallia vielä kokeiltavana :) Väliin olen tosin miettinyt tekeväni itselleni huopikkaat ikuisuuden jemmaamistani langoista, mutta saa nähdä, onko vieläkään riittävästi rahkeita moiseen haasteeseen, valmista ohjetta kun ei tunnu löytyvät ja epäonnistuminen harmittaisi ihan liikaa.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!