lauantai 2. toukokuuta 2020

Pussukoita, pipoja ja kestovanulappuja

Väliin taas postaus hyvinkin sekalaisesta setistä, sillä näitä yksittäisjuttuja on taas päässyt kertymään.


Ensimmäisenä hääpussukka, joka kuitenkin on jäänyt käyttämättä. Morsian tahtoikin isomman, joten tämä pussukka on myynnissä ;) 

Pussukka on tehty kaksinkertaisesta morsiussatiinista, päällimmäinen kerros on pitsiä. Nauha on virkattua puuvillaa.





Tästä viisaatuneena ompelin korkeamman pussukan. Käytin myös tähän morsiussatiinia niin päällikankaaseen kuin vuoriinkin. Tämän pitsi on eri kuin toisessa. Myös tässä on virkattu puuvillanauha.






Eräs ystävä tarvitsi epipeneilleen suojapussukkaa. Niinpä tartuin tuumasta toimeen ja tein sellaisen hajutusseilla mallaillen - ne kun olivat tarpeeksi pulleat tussit korvaamaan kynät.

Paksu puuvilla on Ikean.






Trikootilkuista ompelin kaksinkertaisia kestovanulappuja.


Vieläpä tässä kolme lastenpipoa, jotka menivät rotinoiksi pienelle pojalle ja hänen isosiskolleen ja -veljelleen. Minionsit Eurokankaasta, kisuli kangasjemmoista. Vauvanpipo on tehty Jujunan Basic for babies -kaavapaketin pipokaavalla, isompien pipokaava on alunperin Ottobrestä.





1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!