keskiviikko 10. syyskuuta 2025

Pienen ensimmäiseen juhlaan

Jo tovi sitten minulle tuotiin kangaspussukka ja sen sisällöstä pyydettiin ompelemaan juhlamekko pienen ensimmäiseen juhlaan. Oli jännittävää toteuttaa tämä projekti, jotenkin Unikko-kankaita ei lähde leikkaamaan samaan tapaan kuin mitä muuta tahansa kangasta. 


Ihanat helmat tuovat tähän mekkoon kyllä niin paljon suloisuutta. Rypytin puuvillaiset, helmakappaleet ompelukoneen pitkällä pistolla, kuten myös hihansuiden osuudet.


Pääntiessä on kapea alavara. Kiinnittävät ompeleet on tehty ompelukoneella, jonka jälkeen olen huolitellut saumat saumurilla. Helmassa ja hihansuissa on päärmeet.


Takana puvussa on pukemista helpottamaan vetoketju. 


Tästä tuli kyllä niin suloinen. Tämä malli voisi näyttää kivalta isommankin käyttäjän päällä, täytyynee kokeilla...

tiistai 9. syyskuuta 2025

Virkattuja

Olen virkannut kotiimme kymmeniä Muumilaakson hahmoja. Niitä on moni ihastellut ja silloin tällöin tekee joukkoon mieli tehdä uutta väkeä. Nyt ei pariin vuoteen koukulla ole käynyt muumeja, neulominen menee herkästi virkkauksen ohi, mutta talvella lapsen ystävä esitti syntymäpäivätoiveen Nipsusta ihasteltuaan Nipsua uuninreunalla säännöllisesti.


Nipsu on hauskasti noussut varhaisteinien suosioon ja muutama vastaava pitäisi niitä alkuvuodelle pakettiin virkkailla. Myös omaan rivistöön voisi jonkun hahmon tehdä - jokohan olisi Sosulin ja Hosulin vuoro?


Parhaiksi muumilangoiksi olen todennut Dropsin Muskatin. Se ei mene niin herkästi säikeille, on vähän liukkaampaa puuvillaa ja käy aika hyvin yhteen Muumiamigurumi-kirjan perusohjeiden kanssa.


Talvella sain hieman erikoisemman virkkauspyynnön. Minua pyudettiin virkkaamaan jussipaitakuosilla ja värityksellä kipamainen myssy. Myös näihin löytyi Dropsin langoista oikeat sävyt.


En ole kuvaa käytössä nähnyt, mutta kuulemma toimii tarkoituksessaan.

Neulepaketteja

Edelliseksi jouluksi innostuin neulomaan pehmeitä paketteja. Pääasiassa neuloin merinoneuleita, joissa lankana käytin Baby merinoa.


Nuorimmalle kummipojalle neuloin joululahjaksi merinovillaisen neulehaalarin. Haalarissa ohjeessa mallia otin useampi vuosi sitten pinnalla olleesta "Pätkis-haalarista", johon ohjeen löytää Garnstudion sivuilta.

Haalariin menikin yllättävän paljon lankaa ja siitä tuli kohtalaisen painava. Kokonsa puolesta haalarista tuli reilu, mutta meneepähän parikin talvea...


Haalarissa on edessä napitus. Hupussa hiippamaisuutta muodossa. Haalari oli kiva neuloa, toki aikaa siihen meni ihan jonkin verran, mutta koska #neuloosi.


Sekä äidille että nuorimmaiselle neuloin jouluksi merinovillaisen lämpimän kaulurin. Kauluri on patenttipäneuletta.


Kaulusosa on kierrettyä 1 o, 1 n -joustinneuletta, joten se on varsin kaunis varsinkin suorana.


Kevääksi ystäväni toivoi pientä puuvillaista neulepaitaa, josta ei kyllä millään saanut niin pientä kuin tarkoitus oli - ilmeisimmin ihan pikkuisilla ei liiemmin neulepaitoja käytetä. Lankana paidassa on puuvilla ja neuleena patenttineule.


Kuvassa paita vastasyntyneen kokoisella reborn-nukella.