maanantai 20. huhtikuuta 2015

Neulotut Converset eli Reaverset - I did it!


Minä tein sen!

Nyt on juuri oikea fiilis hihkaista niin. Kauan olen jo muiden tennaritossuja ihastellut erityisesti Facebookin villasukkaryhmässä ja olihan se sitten itsekin kokeiltava. Kauan asiaa emmin, sillä virkkaus ei ole oikein minun juttuni, harjoituksen puutetta lähinnä. Sukan neulominen ei tuota ollenkaan ongelmaa, mutta virkata siihen pohja. No, rohkea rokan syö.

Ohje Reaverseihin löytyy Raverlysta. Koska ohje on maksullinen, en liian tarkkoja välivaihekuvia uskalla julkaista, nytkin jo kuvaamiani emmin. 

Sukkalangaksi valikoitui helposti itselle niin mieleinen raitalanka. Itsellehän nämä sukat ajattelin harjoitella. Neuloin sukan 3,5 puikoilla Seiskaveikasta, kuten tavankin sukan. Ehkä kuitenkin vähän leveä näin 12 silmukkaa puikollaan, yleensä teenkin 11 silmukkaa puikolleen, sillä käsialani ei ole järin tiukka. Etenin ohjeen mukaan muuten, mutta pohjan tein kokoa pienempänä kuin sukat virkaten 3 koon koukulla. Nauhat myös virkkasin ketjusilmukkaa.





Lankoja oli pääteltäväksi aivan tarpeeksi, se kun ei millään ole lempihommaani. Nyt olen kuitenkin yrittänyt opetella päättelemään samantein työstä langat, enkä suinkaan jättämään niitä hamaan tulevaisuuteen. Tuo tulevaisuus kun on joskus vierähtänyt vuosiksi...









Tossut onnistuivat muuten, mutta hieman isolta ne omaan jalkaan tuntuvat. Nyt arvonkin, jätänkö ne itselle vai laitanko joululahjakonttiin. Muutamat näitä on varmaan lisää vielä tehtävä, että alkavat sujua ongelmitta, mutta sen verran työläät olivat, ettei ihan jokainen kummin kaiman naapuri joululahjapaketistaan näitä tule löytämään. 

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!