Jämälangoistakin on hyvä välillä neuloa yhtä sun toista, ja parhaitenhan ne soveltuvat pikkusukkien tekoon. En tiedä, mikä niiden aloittamisessa on aina niin vaikeaa, vaikka aikuisen sukkaan verrattuna ne valmistuvatkin varsin sukkelaan. Pikkusukille on pukinkonttiin nyt reilumminkin tilausta, joten päätin välityönä alkaa tehdä niitä. Ennen pukinkontin täyttämistä päätin kuitenkin neuloa nuorimmaiselle kummipojalle sukat, kun ilmat alkavat viiletä. Tein ensin raitalangasta ja sinisestä perusraitasukat vahvistetulla kantapäällä, mutta niistä tuli ihan huomaatta sopivat omalle kaksivuotiaalle eli toisinsanoen puolivuotiaalle aivan liian isot. Nämä sukat menevät jemmaan pukinkonttiin.
Facebookin Voihan villasukka -ryhmässä on pyörinyt pystyraita uutena mallivillityksenä ja kokeilin sitä näihin pienempiin sinisiin sukkiin. Kahdella raitalangalla sukista näyttää tulevan varsin veikeän näköisiä, mutta ei ollenkaan hullumpia yksiväriseenkään yhdistettynä.