maanantai 28. syyskuuta 2015

Henskelipöksyjä pikkuihmisille


Ostin kesällä kirpparilta ihanat henkselipöksyt, jotka olivat jo silloin aivan käypäset pikkuneidille. Myös kaverini tykästyi niihin kovasti, mutta heidän pikkukaverilleen ne olivat jo pienet. Näinpä päätin ommella kyseiselle pikkukaverille 1-vuotislahjaksi noita mallina pitäen pöksyt jemmoista löytyneistä harmaakuvioisesta collegekankaasta lisäten siihen viininpunaista resoria ja pari nepparia. Kangas yksistään on jo pitkään mietittänyt kohdetta, mutta jotenkin näihin housuihin se mielestäni sopi. Alkuperäisissä housuissa oli siksak-kuvio, mutta ylipäänsä kuviollisia collegeja tuntuu olevan aika vähän tällä hetkellä saatavilla.

Koska pöksyt ovat niin ihanat, päätin tehdä samalla pikkuneidillekin isommat. Kukkajoustofroteeta oli jäänyt sopiva pala, jotta pikkusiskokin sai siitä omaa. Keltaista resoria, jotta sopii siskon ja äidin samankankaisiin vaatteisiin. Nyt pala onkin aika pitkälti käytetty, ehkä sitä jonkun pipon voisi vielä saada...







Ihania kuvia sainkin pikkuherrasta, kun olivat housuja sovitelleet. Ei niistä reilut kyllä tulleet! Harvoin kun näkee, ei aina muistakaan, miten nopeasti nämä pienet kasvavat muuallakin.









2 kommenttia:

  1. saiskos tästä kaavaa? aivan ihanat!!!

    -Mirssi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirssi, voin yrittää jossain vaiheessa kokeilla, saanko vaikka skannattua kaavan. Annatko sähköpostiosoitteesi, jos sinne yritän sitä sitten lähetellä? :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!