sunnuntai 6. syyskuuta 2026

Baggyja tarpeeseen


Kesäompeluna työn alle pääsi Nappinjan colleget, joista valmistui baggymallisia collegehousuja. Baggyjen tuomaan pussiin mahtuu piiloon avannepussi. Mallia onkin hiottu käyttäjän tarpeiden mukaan ja vuosien myötä myös pussin malli on hieman muuttunut. Nyt ei enää ollut tarvetta yhtä isolle pussille kuin aiemmin.


Pitkiin housuihin kaipailtiin päällipaikkoja, jotka voi purkaa pois, jos polvet pääsevät reikiintymään. Housuissa sekä shortseissa on taskut reisissä. Vyötärökaitaleen sisään on pujotettu kuminauha.


Lahkeensuihin ompelin resorit samasta kankaasta, sattuupa sävy just eikä melkein.


Syksyn myötä myös harrastukset ovat pyörähtäneet käyntiin, joten ompelin lapselle sählytreeneihin vastaavanlaiset shortsit, joissa ei ole taskuja. Myös nämä ovat ohutta collegea.


perjantai 4. syyskuuta 2026

Tossukat

Niina Laitisen Suloiset-tossukat ovat päässeet suosikiksi niin tehdä kuin saada, sen verran moni sellaisia paketistaan toivonut synttärinään löytävän. 🤭 Samalla ovat Seiska veikka vajaat kerät saaneet kyytiä.


Nämä pinkit ja lilat Suloiset lähtivät syntymäpäivälahjana parille ystävälleni. Rusertit tein satiininauhoista, sillä mielestäni ne toimivat jopa neulottuja suloisemmin.


Yksi toive piti sisällään kahdesta Seiska veikasta yhdistetyt sävyt, nämä värit olivatkin triolla käytössä syntymäpäivillään. Näihin tein neulotut rusetit, mutta tein niistä ohjeistettua sirommat.


Kokeilin myös pienennellä lasten koon ja tein kummitytölle keltaiset Novitan Muumi-langasta. Näihin tein neulotut rusetit.


Eiköhän näitä vielä jokuset joulupaketteihinkin eksy.

Operaatio pellavahousut

Keväällä sain poikkeuksellisen projektin. Olen aiemmin tehnyt itselleni jonkin verran housuja, mutta sen jälkeen aikuisten housuista tulee mieleen vain eräät miesten housut häähousuiksi. Vaikka sinänsä housut on ommeltavat siinä missä muutkin, eivät ne ole oikein koskaan kuuluneet lempipuuhiini. Välillä on hyvä poistua mukavuusalueelta tässäkin hommassa.

Mallina olivat "kaapissa kutistuneet" housut. Kankaana oli ohuehkoa, pellavamaista kangasta. Kangas oli liukahkoa, joten se ei rypistynyt herkkään.


Housuissa on vetoketjusepalus, vyölenkit, vahvistettu vyötärökaitale, edessä sivuissa taskut ja takana läpälliset takataskut.


Kiinnittävät ompeleet ja tikkaukset on tehty ompelukoneella, huolittelut saumurilla.


Olipahan projekti, mutta tehty on ja toivottavasti myös kovaan käyttöön löytäneet tiensä.