maanantai 31. joulukuuta 2018

Vimman lettiä pukinkonttiin

Kaverin tyttö - joka on aivan ihana ja rakas meille kaikille - sai pukinkonttiin Vimman lettiä, joka on kuosina hälle hyvin mieleinen. Teinille en uskaltanut vaatetta ommella, mutta nuori nainen voisi hyvinkin tarvita vetoketjupussukkaa. Jemmassa minulla onkin musta-valkeaa lettipuuvillaa ja käytin siitä palan tähän pussukkaan. Kuvaohje tämän tekoon löytyi Pinterestistä, mitat mallasin hyvin vapaalla kädellä.

Pussukan mukaan ompelin trikoota donitsin, ne kun tuntuvat myös palailevan muotiin ainakin teinien keskuudessa.



Vuoriksi pussiin laitoin pallollista puuvillaa. Helppo tapa ommella pussukoita, ainoa huono omaan silmään, että tällä tapaa muutama sauma jää sisälle näkyviin. Toisaalta senkin voisi näperrellen saada kierrettyä.


Ennakkotilaus ehtivät juuri ennen joulua. Sen verran ehdin niitä ommella, että tein Noshin kaavalla legginsit, pitkät käänteet kaavan mukaisesti.




perjantai 28. joulukuuta 2018

Punaiset Reaverset


Pukinkonttiin sujahtivat myös kirkkaanpunaiset Reaverset (ohje ostettavissa Raverlysta) mustalla lisällä. Koko sukissa on muikea 44, lankana Novitan Seitsemän veljestä ja puikkokoko 3,0 mm. Pohja on neulottu, joten nämä on tehty Star edition -ohjeen mukaisesti. Merkin virkkasin muistinvaraisesti ja nauhat tein kaksinkertaisesta langasta virkaten. Ne olisivat saaneet ehkä olla pidemmät sittenkin.








Toivottavasti ovat käyttäjälleen mieluisat.

torstai 27. joulukuuta 2018

Always be yourself unless you can be Batman

Joululahjat koostuivat tänä vuonna varsin pitkälti itsetehdyistä jutuista. Vaikka alotin jo lokakuussa, en silti ehtinyt ihan kaikkea toteuttaa (kuten tilkkulaatikon tyhjennystä boksereiksi). Mies sai silti yhden pehmeän paketin, johon ompelin hupparin Jujunan Esko-kaavalla vetoketjuhupparikaavapaketista.  


Mies on pitkä, mutta huppari olikin yllättävän pitkä. Hänen arvionsa pituudesta oli, että se on maksimipituus, mutta kuitenkin vielä hyvä - ainakaan selkä ei vilku. Huoletta seuraavan voi kuitenkin tehdä jopa hieman lyhempänä. Hihoihinkaan en pituutta lisännyt ja ne olivat pitkäkätiselle sopivat.


Kangas on Tampereen kädentaidonmessuilta. Olikohan kojun nimi Kankainen? Tosi kivan tuntuinen college joka tapauksessa! Ketju lienee Karnaluksista ja nyöri Jujunalta. Silityskuva on vanha, hyyyvin vanha. Se ei meinannutkaan ensin kiinnittyä ja loppu on historiaa. Repsottaville reunoille näytin kynsisaksia. Muutenkaan mikään ei sujunut oikein putkeen tämän teossa, joten parempi fiilis ensi kerralla. Päälle huppari kuitenkin eksyi samantien, joten mieluinen se taisi olla.




"Always be yourself unless you can be Batman"

tiistai 25. joulukuuta 2018

Pukinkontin paljastuksia osa 1: laukkuja ja meikkipusseja


Tänä vuonna tein joululahjaksi myös reilusti joustamattomia lahjoja. Tein neljä vetskarillista meikkipussukkaa ja neljä laukkua, joista tässä postauksessa kolme kutakin.


Laukut on tehty Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin -kirjan Treeni-nimistä kassikaavalla, mutta isommaksi muokattuna. Kankaana on markiisia ja farkkua keinonahka lisällä, sisällä puuvillavuorta. Laukun hihnat on suvun aarteita ja vetoketjut löytyi paikallisesta Bellabitistä.




Miehen siskon laukun sisälle valikoitui täsmäiskuna Starwarseja, toiseen lakanavahvuista sinistä puuvillaa.



Siskon harmaaseen laukkuun väriä tuo viininpunainen puuvilla.


Lopuista kankaista tein Villa&Villa-blogin ohjeella toilettelaukkuja.








Pehmeitä paketteja siis perinteisesti tänäkin vuonna.

maanantai 24. joulukuuta 2018

Tonttuhattuja

Jujunan viimevuotisesta joulukalenterista paljastui tonttulakin kaava. Täksi vuodeksi päätinkin kokeilla kaavaa.


Omat typyt saivat tonttulakit lyhemmällä kaavalla, mutta vähän pidennettynä. Kahteen pienempään tein resorin samasta trikoosta. Lisäksi ompelin lakkeihin rusetit. Punainen trikoo on Kangaskapinalta.




Ompelin rusettiin lenkin kiinni jo resorin ja myssyn saumaan, pujotin rusettia varten suorakulmion ja pistin muutaman piston käsin, ettei rusetti roiku.



Tein myös kaverin triolle myssyt, mutta näihin tein tupsut tekoturkiksesta.




Tämä punainen myssy on esikoisen ennen rusettia. Pilkullinen vaihtoehto valkoisella resorilla ja kulkusella on myös veikeä vaihtoehto.







Kerhotädeille tytöt veivät pieniä muistamisina bambuiset kestorätit.