Tilasin joku viikko sitten Metsolalta ihanaa autokuvioista joustofroteekangasta muiden ihastuttavien kuosien ohella. Nyt olenkin aikamoisen hurahtanut minulle ennalta vieraaseen materiaaliin ja napannut sitä myös muutaman kankaan Facebookin Kangashamsterit-ryhmästä, josta myös seuraavien kuvien kelta-pinkki-kukkajoustofrotee.
Pikkuneiti kasvaa huimaa vauhtia, jonka takia olen tehnyt hänelle hieman reiluja vaatteita. Nyt kuitenkin ajattelin tehdä kerralla kaksi kokoa isomman paidan, jotta paita menisi pidempään, eikä jäisi parissa kuukaudessa pieneksi. Näin jälkikäteen en tullut ollenkaan ajatelleeksi sitä, että vaikka neiti on tällä hetkellä autohöperö, onko hän sitä enää vuoden päästä - mitä jos neiti haluaakin pukeutua vain pikkuprinsessaksi? No, toivotaan parasta. Housut tein nyt sopiviksi, mutta kuitenkin resoreiden ansiosta reilunpituisiksi. Hame on nyt käypänen, sillä kangas ei pipo-ompelun jälkeen antanut enää yhtään enempää periksi. Toki oisin voinut ommella siihen kaveriksi jotain muuta kangasta, mutta mielestäni mikään säilöissä oleva joustofrotee ei pariksi sopinut tarpeeksi hyvin.
Pipon kaavan löysin Ottobren 4/14 lehdestä. Tarpeeksi pientä kaavaa tosin ei ollut, mutta pipon pienentäminenhän on varsin helppoa. Tein piposta yksinkertaisen, jotta se olisi sopiva näille keleille, kun ei oikein enää kesähatussa tarkene, mutta vuoritetussa trikoopipossakin tulee lämmin.
Hameen leikkasin jäljelle jääneistä palasista aivan summamutikassa vapaasti silmäillen. Onneksi jemmasta löytyi ihanaa, oranssia resoria, joka sopii kuosiin vallan hyvin. En ommellut resorin sisään kuminauhaa, sillä se vaikutti napakalta näinkin. En usko, että hame kuitenkaan niin kovaan käyttöön ja pesuun tulee, jotta resori pääsisi lörpähtämään.
Paitaan käytin kaavana Ottobren 4/14 Mushroom-paidan kaavaa koossa 98 cm. Paidassa on edessä taskut, ei suinkaan kengurutasku, vaikka kuva niin antaisi ymmärtää. Punaista resoria taskunsuukaitaleissa, hihansuissa ja pääntiellä. Samaa resoria käytin myös housujen vyötärölle ja lahkeensuihin. Housujen resorin sisään ompelin paksun kuminauhan, josta tuli kyllä sen verran piukka, että saa nähdä, joudunko sitä pidentämään ajansaatossa. Tällä hetkellä pöksyt ovat käyttökelpoiset, paita menee vielä odottamaan jemmaan.
Housuissa on kaavana Ottobreen 3/13 Summer sea -pöksyt, tosin lahkeita on pidennetty ja resorit leikelty oman mielen mukaan. Housuissa on vain takasauma, ei edessä ollenkaan. Tällä kaavalla olenkin tehnyt aiemminkin, esimerkiksi pikkupoikien kesäpöksyihin käytin samaa kaavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!