torstai 18. kesäkuuta 2015

Isosiskon juhannusmekko muffinsikuosilla


Kuten viime postauksessa mainitsin, Princess castle -kaavalla (Ottobre 4/13) tehdyt mekot olivat jo käyneet pieneksi, ennen kuin ratkoja iski niihin kiinni. Niinpä päätin tehdä isosiskolle uuden mekon kyseisellä kaavalla. Meillä on nyt kaapissa paria mekkokokoa, jonka takia päätin tehdä mekon isommalla koolla. Ottobreen kaavat ovat olleet yleensä reiluja, mutta bodeja tehdessä ne ovat mielestäni olleet kuitenkin kokoaan vastaavia tai jopa hieman niukkoja. Tai sitten meillä on vain iso vauva, johon verrata. Joka tapauksessa päätin tehdä tämän mekon isommalla koolla, mutta tällä kertaa se oli kokonsa väärti ja on käyttäjälleen reilu. Ennemmin kuitenkin iso kuin pieni, ja onhan se nyt kuitenkin ihan käyttökelpoinen hihat käännettynä.

Valitsin kaavasta pitkät hihat ja pitkän helman eli mekkomallin. Kankaaksi valikoitui ihana muffinsikangas, josta myös pienempi malli oli tehty, tosin pinkkipohjaisena. Kangas on alkujaan muistaakseni Kärkkäiseltä, resorit löytyivät jemmasta. Noita lempparikankaita olen pyöritellyt jo tovin, mutta nyt kun talossa on kaksi tyttöä, uskaltaa niitä surutta käyttää isosiskon mekkoihin, kun tietää käyttäjiä olevan ainakin kaksi. Myös tytöllä on menossa jonkinsortin prinsessavaihe, sillä kaikki prinsessajutut ovat kovin in ja tykkää itsekin olla prinsessa ja tanssia sisällä juhlakengissä mekon helmojen hulmutessa, joten mekkojen vastaanotto on yleensä pelkästään positiivinen. 



Mekossa on sivussa taskut, joiden resoreiden kiinnitys on edelleen vähän arpapeliä. Kummipojan jumpsuitissa taskut onnistui vallan hyvin, mutta nyt resorit jäivä vähän löysiksi. Hyvin taskut kuitenkin toimivat, eivätkä näy käytössä. Harvoin mekkoa tulee näin tasoksi aseteltuakaan. Taskut on kiinnitetty peitetikkiompeleella. Peittarilla on ommeltu myös resorien kaksoistikkaukset taskuihin ja pääntien kanttiin sekä helma ja hihansuut. Muuten ompeleet on tehty saumurilla.







Vaikka olen ylistänyt peitetikkikonetta loputtomiin, täytyy tunnustaa, että myös minä allekirjoitan ainakin tuon mallin miinukset (minun koneeni on siis Janomen 1000cpx): hyppytikit paksummalla kantilla ja alun vaikeus. Erityisesti kanttauksen alussa kone ei lähde itse vetämään, vaan sitä täytyy avittaa paljonkin ja jo tästä tulee usein hyppytikkiä. Hintansa väärti joka tapauksessa ja enemmän annan plussia, sillä ei jälkeä voi edes verrata ompelukoneen kaksoistikkaukseen. Silti, ompelukoneeni on kyllä maailman ihanin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!