lauantai 2. tammikuuta 2021

Pioneita

Kuvakansiosta löytyikin kokoelma Nappinjan Pioneista ommeltuja vaatteita, joten laitoin loput loppuvuodelta tähän samaan. 


Pitkästä aikaa ompelin itselleni t-paidan. Muutaman peruscollarin tarve olisikin kova, ehkä otan nekin tästä innostuneena työn alle. 

T-paidan pääntie on kantattu käsin samaisella trikoolla. Vähän tuli kanttia kiristettyä liikaa, mutta päällä kiristys ei näy, joten kun itselle jäi, jätin nyt näin.


Kahdesta trikoosta tein kääntölahkeelliset, tuplakoon legginsit. 


Legginseissä kuminauha on ommeltu vyötärölle ja tikattu kiinni. 


Tein myös esikoiselle uudet legginsit. Luulin tehneeni kerrankin tarpeeksi pitkät, mutta kylläpä nämä neidit nyt viruvat. Hetken menevät esikoisella ja keskimmäinen tuleekin aivan perässä. 


Tein keskimmäiselle legginsit, joihin toisen lahkeen lisäsin yksivärisestä. Näissä pionia lahjeresoreina. 


Puolen metrin pionitrikoopalasta ompelin äidin puolesta joululahjaksi tämän supersuloisen pionimekon kokoa 80/86 cm. Hihoissa on samankankaiset resorit. Helman rypytin framilonilla. Pääntie on kantattu käsin. 


Tilkuista tein vielä pyynnöstä pantoja. Musta panta on solmupanta, kuten toinen vihreäpohjainenkin. Kapeimpaan tein pienen rusetin. 


En ole varma, postasinko näitä housuja, jotka ompelin collegesta kummitytön lahjapakettiin. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!