torstai 5. elokuuta 2021

Visiosta toteutukseen

Olen aina tykännyt avaraselkäisistä vaatteista. Jo tovin on mielessäni ollut visio avoselkäisestä trikoo mekosta. Pari vuotta takaperin tanssittuihin juhannushäihin ompelin itselleni vastaavan tyylisen iltapuvun, mutta iltapukuja käytetään harmillisen harvoin - ja nykytilanteessa koskaan. 


Kankaaksi valikoitui Kangaskapinan omatuotannon ruusu. Mielestäni kuosi kävi visiooni kuin nenä päähän ja sitä oli jemmassa riittävästi. Saksin visiotani pelokkaasti, mutta varmoin ottein. Helman muotoa muokkasin vielä sovitusvaiheissa. Pääntiestä tuli himpun omaan makuun aavistuksen turhan avara, mutta ajattelinkin mekkoa juhlavampaan käyttöön, jolloin korulla voi paikata tätä asiaa. 


Selkä puolelta kaventelin takakappaletta jonkin verran sekä asetin alakappaleen reunat ristiin, jotta takaosa istuisi paremmin. Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, kestääkö olat ja selkä paikallaan, vai ompelisinko niskaan pitsinauhan rusetille solmittavaksi. Täytyy miettiä asiaa. 


Pääntie on tehty kääntäen ja peitetikillä tikaten. Myös hihansuissa on peittaritikattu käänne, kuten myös helmassa. 


Meikin ja kampauksen taikoi ihana Riina, joka myös nappasi kuvat. Kiitos ihana ❤️



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!