perjantai 12. marraskuuta 2021

Alice in Wonderland


Kuten olen aiemminkin sanonut, Myrtikin kankaat ovat aivan ihania: persoonallisia, värikkäitä ja puhuttelevia. Sen lisäksi, että olen suuri Harry Potter -fani, myös Disney on aina ollut Topi-listalla. Nuorenpana esikoinen oli suuri Disney prinsessa -fani, mutta tuskin on kovin montaa muutakaan Disney-satuklassikkoa, joita emme olisi läpi lukeneet ja suuresti rakastaneet. 


Taannoin luimme alkuperäisen Alice in Wonderlandinkin, tosin suomeksi, mutta täytyy tunnustaa, että Disneyn versio vei paremmin lasten huomion. 


Myrtikin valikoimista löytyi kaksi ihanaa Liisa Ihmemaassa -collegea, joista kummastakin ompelin collegepaidan esikoiselle. 


Irvikissa on myös aivan ihana. Tässä varsinkin on tällainen ysärin fiilis, mutta kuitenkin siedettävänä, jotta ysärillä lapsuutensa elänyt kestää sen. 


Myös perheen oma irvikissa halusi päästä mukaan kuviin. 


Herkut on virkattu jo aiemmin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!