Junnulla oli koulussa loppukeväästä -ari-päivä, jonne suunnittelimme hänen pukeutuvan haalariin - paitsi, ettei hällä ollutkaan yhtään haalaria. Bellabitin loppupaloista kummittelemaan oli jäänyt collegepala, jonka kävin lunastamassa haalari mielessäni. Kaava haalariin löytyi Jujunan kattavasta valikoimasta.
Toukokuussa leikkasinkin haalarin, mutta ompelu jäi hulinassa tekemättä. Kun toissa viikonloppuna suuntasimme ulos nukkumaan, huomasin, että junnun haalari tosiaan oli edelleen ompelematta. Niinpä nyt viikonloppuna ompelin haalarin kasaan. Onneksi olin taktikoinut haalariin kasvunvaraa.
Hupussa on nallenkorvat. Nuorin neiti tarvitsee ehdottomasti pupuhaalarin, täytyykin ottaa se jossain vaiheessa ompeluun.
Kaavassa on ihanat kaaritaskut sivussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!