lauantai 20. tammikuuta 2024

Joulupuukeräys 2023

Tänä vuonna osallistuin Keski-Karjalan joulupuukeräykseen kahdella ommellulla paketilla. Vaatetoiveita oli aika maltillisesti suoraan lapuissa, mutta käsittääkseni lahjoja olisi saanut antaa myös listasta, lappuihin kirjoittamatta.


Valitsin 2-4-vuotiaalle toivotun 104-110 cm vaatelapun. Vaatteiden tuli olla unisex. Valitsin pakettiin Nappinjan pehmeää oravatrikoota ja Suomen kädentaidonmessuilta ostamaani ribbiä, jota itse kutsuisin ennemmin neulokseksi.


Ompelin paitaan käsin kantaten trikoosta pääntien. Kaikki tikkaukset toteutin peitetikkikoneella. Hihoissa paidassa on pidemmät resorimaiset käänteet.


Legginseigin testasin ribbilegginsien kaavaa. Lisäsin lahkeisiin pitkät käänteet, jotta pöksyt todella toimisivat molemmissa koossa.


Toisessa toiveessa pyydettiin hupparia nuorelle, myöskin unisex.


Tämä oli ehdottomasti haastavaa kuosin suhteen. Malliksi valitsin perushupparin, suoralinjaisena, perusväljyydellä, jotta se todella koettaisiin unisex-malliseksi.


Kankaaksi valitsin neutraalin tähtitaivascollegen, joka ei olisi aivan yksivärinen, muttei kuitenkaan liian räväkkä. Ainakin minusta kuosi sopii kaikille.


Eteen tein kengurutaskun. Huppuun ompelin mustan trikoovuorin, hihansuihin ja helmaan ompelin mustaa collegea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!