Olin ostanut jo pitkä aika sitten tätä ihanaa leokuosista collegea ja leikannut sen esikoisen paidaksi. Kangasta ei kuitenkaan ollut riittävästi, enkä toteuttanut suunnitelmaani mustasta hihasta. En myöskään muistanut, mistä olin kankaan tilannut. Kun kaveri oli tilaamassa Ainoalasta kankaita, huomasin tätä Dots-collegea valikoimissa ja sain tilattua sitä lisää. Sillä välin kuopuksen täplärakkaus oli muuttunut hyvin suureksi.
Ompelin kuopukselle Kaavastudio Ainoan Blokki-paidan. Tämä malli on aivan ihana. Olen yrittänyt kaivella kaavojani, jotta piirtäisin sen isommassa koossa ja isommat neidit saisivat uudet - edelliset alkavat käydä kuopuksellekin pieneksi, mutta hän rakastaa niitä niin kovin, että ne odottavat vielä hetkeään.
Musta collarikaulus sopii täpliin kivasti. Myös resoreiksi valikoitui musta.
Esikoinen sai peruscollegen. Paidan malli saattaa olla Jujunan collegepaita. Myös tähän yhdistin mustat resorit.
Vielä yksi postaamaton joululahja löytyi. Eräs pian neljä vuotta täyttävä söpöliini sai lahjaksi tämän collegetunikan. Hihoissa on collegeresorit ja pääntiellä samaa collegea renkaaksi ommeltuna.
Alkuvuodesta pyörähtivät syntymäpäivät käyntiin. Sekä omat lapset että suurinosa kummilapsista ja muista tuttavalapsista on syntynyt kevättalvella. Esikoinen vei kaverilleen syntymäpäivälahjaksi tämän Ommellisen Niitty-collegesta ommellun paidan. Toivottavasti kuosi on mieluinen koululaiselle, ainakin olen tästä tehnyt vaatetta hyvin monenikäiselle ja oma neitini ainakin tykkäsi tästä.
Ompelin paitaan pääntielle, hihansuihin ja helmaan resoria.
Keskineidille ompelin Ottobren collegepaitakaavaa testaten tämän ihanan Uniikit raportticollegen. Tämä on niiiiin ihana! Etu- ja takakappaleella on kuvio, hihoihin on hyödynnetty raportin raitaosuutta. Viimeiset tilkut ompelin nuken samissettiin.
Pääntiellä ja hihansuissa on helman tapaan resoria.
Toiseen hihaan piti kikkailla ja siinä onkin sauma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!