Viime keväänä kummipoika täytti komeat viisi vuotta. Syntymäpäivälahja oli perinteisen pehmeä. Ompelin pakettiin moottoripyöräkuosisen collegepaidan, josta jääneet tilkut sain hyödynnettyä collegehousujen taskuihin ja vyötärökaitaleeseen.
Paidassa on resorirengas pääntiellä. Samasta resorista tein myös hihansuihin pidemmät resorit, jotta paita menisi tuplakoossa, kun hihansuita voi taittaa.
Collegekangas on ostettu Nappinjalta.
Paidan pariksi tein collarihousut Jujunan Hidden treasure -kaavalla. Tämä on niin kiva malli. Huomasin tosin, että oikeasti kaavassa ei ole lahkeensuissa resoreita, mutta itse tykkään, kun lahkeensuun saa pussittumaan. Vyötärökaitaleen sisään on ommeltu kuminauha renkaaksi.
Kummipojalle ompelin yksivuotislahjaan muutaman söpön trikoopaidan. Vimman tiikerit ja aivan ihana helikopterikuosi näyttävät minusta kovin suloisilta pienissä vaatteissa.
Isoimmalle kummipojalle ompelin viime vuonna jouluksi raitahupparin. Hälle on aika vaikea ommella, sillä perhe pitää hillitystä ja vähäkuosisesta, mutta olen huomannut, että teinillä on vahva omamaku, jota pyrin tavoittelemaan. Saa nähdä, pääsikö tällä hupparilla hänen tyylikuplansa sisään.
Myös syntymäpäivälahjaksi ompelin pianokuosisen blokkipaidan. Blokki on kyllä Ainoan kaavoista yksi suosikkini näyttävän helmaleikkauksen ja kauluksen takia.
Myös muut veljekset täyttivät vuosia, joten vein heille pehmoiset trikoopaidat. Jospa nekin käyttöön pääsisivät joko päivä- tai yöpaitana, kun malli ei sitä sanele.
Ja mitä muutakaan paketteihin kuin boksereita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!