perjantai 10. heinäkuuta 2015

Makuuhuoneen uusi ilme ja pikatuunauksia itselle

Makuuhuoneemme sisustus on tähän päivään asti ollut sinisävyinen. Päiväpeitto kärsi kuitenkin kovasti toistuvasta pesemisestä. Lapsi- ja eläinperheessä päiväpeitto saisi kestää elämää, ja totta puhuakseni kyllähän tuo peitto meillä ehti olla jo ensimmäisestä yhteisestä asunnosta eli kahdeksan vuotta. Oli siis aika päästää vanha päiväpeitto viettämään eläkevuosia nurmipeitoksi. 

Ensin tarkoitukseni oli ommella uusi päiväpeitto jälleen kerran, mutta löydettyäni mieleinen kangas - jota ei sitten enää saanutkaan, kun sen tuotanto oli lopetettu - ja petyttyäni löysin yhtä mieleisen kankaan suoraan valmiina päiväpeittona kesälomareissulta. Toivottavasti tämä päiväpeitto kestää yhtä kauan. 

Värin vaihduttua tapetin ja maalin mukaisesti harmaaksi täytyi myös verhojen ja tyynyjen vaihtaa ilmettä. Niinpä Ikean reissun seurauksena löysin ihanaa ruusukuvioista kangasta, josta surautin kolme tyynyä ja verhot. Koristetyynyihin ompelin piiloketjut, jotta niiden pesu olisi vaivatonta ja sisätyynyt vaihtuisivat tarvittaessa ongelmitta.






Lisäksi pikainen surautus helteiden iskettyä. Pari alennusmyynnin paitaa ja pitsivetoketju tuunaukset, kun en juurikaan omista paitoja, joissa syöttäminen onnistuisi ongelmitta. Onneksi olenkin mekkoihminen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!