maanantai 13. heinäkuuta 2015

Tädin onnittelusukat


Ainukainen tätini täytti pyöreitä vuosia sunnuntaina, joita oltiin juhlimassa koko perheen voimin. Puolisukua näytti myös saapuneen. Olipa mukava nähdä sukulaisia, olemme nimittäin hajaantuneet aika monen mutkan taa. Lapsiperheenä tosin pyörähdimme juhlissa sen, mitä nuorimmainen jaksoi, matkaa kun oli puolentoista tunnin edestä ja junior ei ole mikään autossa istuja. Onneksi pienimmäinen nukkui molempiin suuntiin. Mutta mitä! Minä unohdin automatkalta puikot!

Täti sai meidän perheeltä lahjaksi sukat. Kuviona sukissa on valepalmikko - ainakin olettaisin, tein kuvion ulkomuistista. Ei kyllä villaiinen neule kulje puikoilla näin kesäaikaan. Näitä tein kesälomareissun ajomatkat, eivätkä valmistuneet, vaikka talvisaikaan taatusti olisivat. Kyllä ompelu on kesäistä hommaa. 

Jos joku miettii, onko villasukat riittävä lahja lahjaksi, niin tässä minun vastaus: lankahan sukkiin ei maksa kuin kerän verran. Työtunteja sukkiin menee kuitenkin noin kuudesta kahdeksaan tuntia. Jos tuntipalkaksi ajattelisi vaikka kymmenen euroa niin jopa sukkaparin hinta kipaisee korkealle. Mutta valitettavasti käsityönarvostus on hyvin vaihtelevaa.

Uskon kuitenkin, että tätikulta arvostaa :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!