Ompelin jo aika päivää sitten paitoja prinsessakankaista ja kuvannutkin olen ne tovi sitten, mutta jotenkin ne eivät ole päätyneet blogiin. Viimeisimpänä syynä se, että tietokoneemme hajosi. Tabletilla postaaminen onnistuisi muuten, mutta kuvat on otettu järkkärillä, eikä niitä siis ilman muutamaa mutkaa saa blogiin. Onneksi mieleen muistui oma kivikautinen läppäri, joka kyllä kuluneiden pitkien minuuttien aikana palautti mieleen, miksi se löytyy nykyisin kaapin pohjalta. Hidasta, niin hidasta! Mutta toivottavasti postaamiset silti onnistuisivat, jotta saisin rästipostaukset ainakin hoidettua.
Mutta takaisin näihin paitoihin. Nämä digiprintit olen haalinut aikojen saatossa. Kaikki on tehty koolla 110, eli vielä reiluksi, mutta hihat käännettyinä käyttökelpoisiksi. Arielin kuosittama paita on tehty Ottobre 1/16 paidan kaavalla. Pyöreä helma aiheutti kyllä harmaita hiuksia. Muutenkin kaava on varsin leveä verrattuna Noshin paitakaavaan (Suuri käsityölehti 5-6/15), joka on meillä ehdoton hitti. Halusin kuitenkin nyt yhdistää jälleen kerran sekavaan digiprinttiin raitaa hihoihin, ja raglanhiha on minusta silloin ehdottomasti parempi valinta. Paidan valmistuttua epäröin kuitenkin hihojen raitoja, mutta ei se päällä näyttänyt yhtään pässimmältä.
Loput paidat on tehty ripotellen kyseistä Noshin paitakaavaa käyttäen. Kuvasin ne toisella kuvauskerralla, mutta Ariel oli sitten jo käytössä, eikä päässyt samoihin kuviin. Vielä olisi sammakkoprinsessa Tiana sekä Frozen-kankaita käytettävissä. Esikoinen suunnitteli jo Tianasta mekkoa, mutta siihen sopivaa kaavaa en ole tavannut - ei taida minun visioni olla vielä yhtä selvä kankaan suhteen.
Alandiniin lisäsin myös raitoja. Tämä kuosi on neidin mieleen vähiten, siinä kun on myös Alandin: se kuulemma sopisi paremmin isille. Lupasi kuitenkin paitaa käyttää, joten omaan käyttöön jää näillä näkymin.
Siivosin neidin vaatekaapista taas nafteja pois ja totesin ilokseni, että suurinosa neidin yläosista on minun tekemiäni. Hyvä fiilis tulee, kun itsekin jo kelpuuttaa oman kätensä jäljen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!